Kannustavuus kantaa. Leijonakapteeni Marko Anttila ja MM-voittopokaali. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Maarit Korhonen: Onko ihminen hyvä?

Voit itse valita, asuuko sinussa hyvä vai paha susi.

Luin Rutger Bregmanin uutuuskirjan Human kind. Hän on tullut siihen lopputulokseen, että jokainen ihminen on loppujen lopuksi ihan hyvä. Kriisit kuulemma tuovat ihmisestä esiin sen kaikkein parhaimman puolen: autetaan toisia välittämättä rodusta tai rikkauksista.

Äkkiseltään en ihan niele tätä ajatusta. Varsinkin, kun lukee uutisia: nuorisojoukko yritti hukuttaa kaveria, koiransyönti-festivaali alkanut Kiinassa, vaimonsa väkivaltaisesti tappanut vankilaan. Ja emmehän me aina kriisissäkään voi elää.

Somemaailma on raaistanut kielenkäytön. Kansanedustaja saa laukoa törkeyksiä ilman seuraamuksia. Olen ollut politiikassa mukana kärpäsen karvan verran, mutta jo sinä aikana kuullut lausahduksia, joissa toinen ihminen teilataan, koska on väärässä puolueessa. Omien kesken naureskellaan toisen puolueen typeryyksiä. Li Andersson on kovin nuorena osoittautunut erinomaiseksi opetusministeriksi, vaikken joka asiasta olekaan samaa mieltä. Voinko kehua häntä julkisesti, kun edustan eri puoluetta? Nouseeko oikeistolaisten kulmakarvat? Onko se oikeasti näin pienestä kiinni?

Bregmanin mukaan olemme 60 prosenttia identtisiä banaanin kanssa, 80 prosenttia lehmän ja 99 prosenttia simpanssin kanssa. Ei siis ole itsestään selvää, kuka lypsää ketä ja kuka on häkissä tuijotettavana ja kuka saalistaa ketä.

Olemme melko alkeellisia toistemme kohtelussa. Banaani voisi joskus olla parempi työkaveri, simpanssi ymmärtäisi huumoriani taatusti parhaiten. Pari tyyppiä voisin laittaa häkkiin ruokittavaksi.

Tutkimuksessa kysyttiin ihmisiltä 30 maassa, onko maailma menossa huonompaan vai parempaan suuntaan. Jokaisessa maassa enemmistö vastasi, että huonompaan vaikka maailma ei ole koskaan ennen ollut rikkaampi, terveellisempi ja turvallisempi.

Media rakastaa huonoja uutisia. Jos lööpeissä kerrotaan jollain menevän huonosti, on se tae myyntimenestyksestä. Vellomme toisten ihmisten asioissa ja nautimme niiden taivastelusta. Vain kriisissä osoitamme empatiamme ja ihmisyytemme hienoimmat puolet. Eihän se niin voi olla.

Omat tokaluokkalaiseni eivät mielestäni osanneet iloita kavereidensa menestyksestä. Piirustuskilpailun voittaja sai muutaman käden läpsäyksen, urheilijat mitaleistaan nippa nappa saman. Kerroin, että toisen menestyksestä pitää osata iloita.

Harjoittelimme raivoisia aplodeja ja kannustavia sanoja. Etäkoulun ajaksi laitoin luokalle oman whatsapp-ryhmän vanhempien luvalla. Jätin sen kesäksi vielä, koska minä olin ryhmän valvoja ja ajattelin, että jollain voisi olla kivaa kerrottavaa. Yksi on saanut ahvenen, toinen uuden uimapatjan. Wow, mahtavaa, upee, tosi upee, kirjoittavat luokkakaverit. Piirustuksesta kommentoitiin: olet tosi taitava piirtäjä. Niin olet, jatkoi seuraava.

Oliko se näin pienestä kiinni? Pitikö tämä asia siis opettaa?

Ihminen on varmaan sisimmiltään hyvä, ainakin alussa. Se, mitä elämämme aikana kohtaamme, muokkaa meitä paremmaksi tai huonommaksi. Saatko vanhemmiksesi positiivisesti ajattelevat vai vioissa vellovat? Onko opettajasi kannustavia vai virheitä korostavia. Ajatteleeko puolisosi sinun parastasi teoissa ja sanoissa? Kiusaavatko työkaverit sinut hengiltä vai kannustetaanko sinut täyteen potentiaaliin? Kasautuuko hyvä yksille ja paha toisille?

Bregman kirjoittaa keskustelusta isoisän ja pojanpojan välillä:

Sisälläni käy koko ajan taistelu kahden suden välillä. Toinen on paha, vihainen, ahne, mustasukkainen, ylimielinen pelkuri. Toinen on hyvä: rauhallinen, rakastava, vaatimaton, antelias, rehellinen ja luotettava. Nämä kaksi taistelevat jokaisen ihmisen sisällä, myös sinun, sanoi isoisä.

Pojanpoika kysyy:
– Kumpi voittaa?
Isoisä hymyilee ja vastaa:
– Se, jota ruokit.

Maarit Korhonen

Maarit Korhonen

Luokanopettaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt