Verkkouutiset

Onko al-Holiin lähetetty raha terrorismin tukemista?

Leirille suuntautuvaa rahavirtaa ei ole käsitelty julkisuudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Al-Holin leirillä on suomalaisia jotka ovat osallistuneet ISIS:n toimintaan ja kannattavat ryhmää yhä. Herää kysymys, että voiko tällaisille henkilöille siirretyistä varoista puhua jihadismin/terrorismin rahoittamisena?, jihadismitutkija Juha Saarinen pohtii Twitterissä.

Hänen mukaansa kysymys rahoituksesta on pinnalla monessa EU-maassa.

On myös hyvä tiedostaa, että varojen siirtäminen al-Holin leirin asukkaille tapahtuu välikäsien kautta. Välikädet ottavat varmasti oman osuutensa välistä, ja he saattavat toimia osana organisoitunutta rikollisuutta tai terroristista järjestöä, Saarinen jatkaa.

Hänen mukaansa leirin asukkaille saapuu rahalähetyksiä monista erilaisista lähteistä.

– Esimerkiksi leirillä olevien lähiomaiset lähettävät varmasti rahaa leirille. Myös ISIS:n kannattajat ja aktiivit eri puolilla maailmaa ovat järjestäneet keräyksiä pakojen järjestämiseksi.

Juha Saarisen mukaan jotkut al-Holin naiset ovat myös ottaneet ”proaktiivisemman lähestymistavan”, ja pyrkineet huijaamaan rahaa muun muassa sosiaalisen median avulla.

Saarinen on jakanut linkin amerikkalaisen Homeland Security Todayn artikkeliin. Eräs jutun kirjoittajista kertoo haastatelleensa leirin ISIS-naisiin yhteyksissä olevaa suomalaista ja ruotsalaista, jotka ovat nähneet leirillä olevien sosiaalisessa mediassa julkaisemia rahapyyntöjä. Molemmat toteavat olevansa siinä käsityksessä, että rahan lähettäminen al-Holissa oleville perheenjäsenille tai ystäville on Suomessa ja Ruotsissa täysin laillista niin kauan, kun ei kerro avoimesti avustavansa pakoa.

Al-Holin leirillä on tiettävästi yhä muutama suomalainen nainen ja useita heidän lapsiaan.

Pakoja ja öisiä siirtoja

Syyrian ISIS-leirillä oleville  lähetetty raha on noussut tapetille pakojen myötä. Al-Holista on  salakuljetettu kevään ja kesän aikana pois hollantilaisia, ranskalaisia, ruotsalaisia, suomalaisia ja sveitsiläisiä naisia ja heidän lapsiaan.

Kolme al-Holin leirin suomalaisnaista ja yhdeksän lasta palasivat toukokuun lopussa Suomeen. Heinä-elokuun vaihteessa palasi jälleen yksi nainen lapsineen. Kaikki palaajat ovat lentäneet maahan Turkista. Pakojen yksityiskohdat ovat pitkälti hämärän peitossa. Epäselvää on ollut muun muassa se, miten leiriltä on paettu ja missä naiset ja lapset ovat olleet ennen päätymistään Turkkiin sekä miten matka sinne on taitettu.

Asiantuntijoiden mukaan al-Holista on käytännössä mahdotonta paeta ilman apua, varsinkin jos mukana on lapsia. Salakuljettajien on kerrottu laskuttavan pakomatkasta 12[nbsp]000-15[nbsp]000 Yhdysvaltain dollaria henkilöltä. Pakenijan on siis hankittava rikollisten palveluja.

Ulkoministeriö ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ovat kertoneet naisten ja lasten paenneen leiriltä eri aikoina ja eri ryhminä. Suomen viranomaisten on kerrottu olleen ainakin osaa vastassa Turkin rajalla. Palaajille järjestettiin matkustusasiakirjat Suomen Ankaran-suurlähetystössä. Ulkoministeriö ei ole kommentoinut asiaa juurikaan tätä tarkemmin.

Juha Saarinen huomauttaa, ettei al-Holiin mahdollisesti kohdistuvaa rahavirtaa ole Suomen tapauksessa juurikaan käsitelty julkisuudessa eikä siitä ole saatavilla tietoa.

– Hyvä kysymys on, miten tähän ilmiöön suhtaudutaan, jos sitä on havaittu, lainsäätäjien ja viranomaisten keskuudessa, hän pohtii.

Syyrian viranomaiset ovat reagoineet toistuviin pakoihin ja kehnoihin oloihin siirtämällä leirin ulkomaalaisten alueen ”vähemmän radikaaleja ISIS:n jäseniä ja heidän lapsiaan” Rojin leiriin noin sadan kilometrin päähän al-Holista.

Siirrot on aloitettu ilmeisen kovin ottein. Australialaismedia kertoi tällä viikolla, että viisi australialaista naista ja 14 heidän lastaan haettiin sunnuntaina keskellä yötä sängyistään ja siirrettiin Rojiin. Kurdiviranomaisten on kerrottu ratsanneen siirrettyjen telttoja.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Rojiin aiotaan kuljettaa satoja al-Holin naisia ja lapsia. Sitä kuvataan pienemmäksi ja paremmin varustelluksi ja vartioiduksi kuin al-Hol.

LUE MYÖS:

Näkökulma: Yhdeksän kysymystä Pekka Haavistolle al-Holista (VU 2.6.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)