Verkkouutiset

”On vaarallista luoda laittomaan maahanmuuttoon perustuvaa alakulttuuria”

Laittomasti maassa oleskelevat ovat turvattomassa asemassa, sanoo kristillisdemokraattien Sari Essayah.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Laittomaan oleskeluun ei siksi pidä kannustaa, totesi Sari Essayah maahanmuuttopoliittisessa seminaarissa Jyväskylässä lauantaina.

Essayah viittasi Helsingin päätökseen tarjota terveyspalveluja laittomasti maassa oleskeleville. Hänen arvionsa mukaan päätöksen seurauksena yhä useampi laittomasti maassa oleskeleva suuntaa maakunnista pääkaupunkiseudulle parempien palvelujen vuoksi.

Hän näkee päätöksessä myös turvallisuusriskejä.

– Suomessa kaikille kuuluu kiireellinen ja välitön sairaanhoito joka tapauksessa. Helsingillä on tietysti täysi oikeus tarjota erilaisia palveluita eri ihmisryhmille. On kuitenkin suuri riski, että tämän päätöksen seurauksena esimerkiksi ihmiskaupan tilanne pahenee Helsingissä. Laittomien maassa oleskelevien ja samalla pimeän työvoiman määrä kasvaa. Ihmiskauppaa käyvä voi luottaa, että julkiset palvelut pelaavat. Laillisesta työvoimasta taas tarvitsee maksaa kunnon palkan ja verojen lisäksi myös työterveyshuolto, Essayah totesi.

Laittoman oleskelun torjumiseen hän tarjoaa tehokkaampaa viranomaistoimintaa.

– Kun oleskelun perusteet on huolellisesti tutkittu ja on todettu, että oleskelulle ei ole perustetta, silloin kannustava vapaaehtoisen paluun järjestelmä sekä tehokkaat palautukset ovat olennainen osa hallittua maahanmuuttopolitiikkaa, Essayah sanoi.

– Eri asia on, jos on tehty selvästi virheellinen kielteinen päätös oleskeluluvasta ja olennaisia asioita on jäänyt huomiotta. Ne pitää tietysti oikaista oikeusasteissa tai uudella lupaprosessilla. Valtaosa päätöksistä on edelleen oikeita. Suomen hallinto kuuluu maailman parhaimpiin ja siihen on voitava pääsääntöisesti luottaa, Essayah sanoi.

– On vaarallista, jos maahamme tietoisesti luodaan kaksoisstandardeja ja laittomaan maahanmuuttoon perustuvaa alakulttuuria. Näissä ihmiset ovat todella heikoilla. Tämä kehitys heikentää kasvavan rikollisuuden kautta kaikkien turvallisuutta. Laittomasti maassa oleskelua pitää tehokkaasti torjua, hän totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)