Verkkouutiset

”On aika tuoda sotilaat kotiin Afganistanista ja Irakista”

Tutkijan mukaan sotiin osallistuminen ei enää edistä Suomen tavoitteita eikä turvallisuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkopoliittisen instituutin (UPI) Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suomi on päät­tänyt jat­kaa osallis­tu­mista kahteen sotaan.

– Toista käydään Afga­nis­ta­nissa, toista Irakissa. Näihin sotiin osallistuminen ei nykyisin näyttäisi edistävän Suomen tavoitteita ­eikä lisäävän suomalaisten turvallisuutta. Siksi asiaa on arvioitava ­uudelleen, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak kirjoittaa Helsingin Sanomissa.

Salonius-Pasternakin mukaan osallistuminen Afganistanin sotaan on hyödyttänyt Suomen puolustusta monella eri tavalla.

– Esimerkiksi operaatioiden suunnittelusta ja toteutuksesta monikansallisessa ympäristössä, niin sanotun ilmasta maahan -toiminnan kehittämisestä ja kansallisen koulutuksen laadun varmistuksesta on ollut Suomelle todellista hyötyä, vaikka se tuodaan harvoin julkisuudessa esille.

Nykyisin Irakin ja Afganistanin sotilaallisiin operaatioihin osallistuminen tuo kuitenkin Suomen puolustuksen kehittämisen kannalta ­hänen mukaansa vähemmän hyötyä.

– Hyödyllisempää olisi esimerkiksi, jos panostettaisiin reservin kertausharjoituksiin ja lisättäisiin suomalaisten joukkojen määrää kansainvälisissä sotaharjoituksissa.

Suomen valtion tapana ei ole ollut kohdella kriisinhallintaoperaatioissa palvelleita suomalaisia sodasta palanneina veteraaneina. Virallinen apu operaatioissa palvelleille on ollut vähäistä, joskin tilanne on viime vuosina parantunut. Palvelustoverit ovat tukeneet toisiaan etenkin Suomen rauhanturvaajaliiton kautta.

– Niin kauan kuin Afganistanin ja Irakin sodat jatkuvat ja Suomi lähettää sota-alueelle joukkoja, heitä voi kuolla tai haavoittua konfliktissa. Kun operaatioiden hyödytkin ovat pienentyneet, ovatko suomalaiset poliitikot valmiita kantamaan vastuun henkilövahingoista? Elleivät ole, on aika tuoda sotilaat kotiin, Salonius-Pasternak toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)