Alberto Claramunt: Oma apu on paras apu Afrikassakin

Suomalaisista 80 prosenttia suhtautuu kehitysyhteistyöhön myönteisesti, kertoo uusi mielipidemittaus.

Asiasta julkaistussa tiedotteessa todetaan omahyväisesti, että “auttamisen halu näkyy suomalaisten asenteissa taloudellisesta taantumasta huolimatta. Kehitysmäärärahojen lisäämistä kannattavia on kymmenen prosenttiyksikköä enemmän kuin niiden vähentämistä kannattavia.” Uutinen sai asiasta vastaavan ministerinkin innostumaan.

– Olen iloinen suomalaisten vankasta tuesta kehitysyhteistyölle, kommentoi kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.).

Tiedotteen todellinen uutinen oli, kuten niin usein käy, sivulauseessa. “Moni ei tiedä kehitykseen liittyvistä myönteisistä muutoksista. Esimerkiksi 68 prosenttia suomalaisista uskoo köyhyyden lisääntyneen, vaikka todellisuudessa äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on puolittunut vuodesta 1990.” Juuri tietämättömyys selittää kehitysavun suosion. Köyhyys on tosiaan maailmalla dramaattisessa laskussa. Aasian nousu on jo vanha uutinen, mutta myös Afrikka on lähtenyt ennennäkemättömään nousuun. Monissa Afrikan maissa on kirjattu 3–7 prosentin talouskasvulukuja jo pian kymmenen vuoden ajan.

Toisin kuin Hautala ja kumppanit antavat ymmärtää, tällä ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä kehitysavun kanssa. Syy kasvuun löytyy investoinneista. Kansainvälinen kauppa on tehnyt kymmenessä vuodessa sen, mihin kehitysapu ei ole kyennyt viidessäkymmenessä.

Itse asiassa edellinen lause oli virheellinen. Kansainvälinen kauppa on tehnyt kymmenessä vuodessa yli kymmenen kertaa enemmän hyvää kuin kehitysapu pystyi tekemään viidessäkymmenessä. Investoinnit Afrikkaan ovat ruokkineet enemmän lapsia, parantaneet enemmän sairauksia ja rakentaneet parempaa infrastruktuuria kuin Hautala ja kaikki hänen edeltäjänsä ja kollegansa koko Euroopassa

Tämän myöntäminen on kuitenkin kehitysyhteistyöbyrokratialle mahdotonta. Suomessakin elää virkamiesten ja nk. kansalaisjärjestöjen armeijakunta, joiden oma toimeentulo on täysin riippuvainen kehitysavusta. Esim. Suomen Unicefin johtajan avustustyöstä saamat tulot asettavat hänet maassamme parhaiten palkattuun prosenttiin.

Totta kai länsimaisella kehitysavulla on saatu aikaan yksittäistä hyvää. Mutta se noin 400 miljardia mikä siihen on toisen maailmasodan jälkeen tuhlattu, on ollut ehkä tehottomin, kyynisin ja omahyväisin rahareikä, jonka olemme keksineet.

Onneksi sen kohtalolla ei ole enää Afrikan tulevaisuuden kannalta väliä. Tämä tosiaisa tuskin estää Suomen ja muiden EU-maiden kehitysapubyrokratioita kasvamasta. Niille liike on aina ollut päämäärää tärkeämpi.

Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhteisiin ja vaikuttajaviestintään erikoistuneen konsulttitoimisto Fipra Finlandin osakas.

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.

Kommentit