Verkkouutiset

”Olutverotus ei suosi kotimaista työtä eikä teollisuutta”

EU-maihin verrattuna Suomi verottaa alkoholia rankimmin, olutta poikkeuksellisen ankarasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa 4,7-prosenttisen oluen vero nousi vuoden alussa 1,72 euroon litralta. Viroon verrattuna vero on kaksinkertainen, Saksaan verrattuna lähes 20-kertainen, selviää Panimoliiton Taloustutkimuksella teettämästä Miksi Suomi yliverottaa oluita? – Alkoholiverojen kansainvälinen vertailu -tutkimuksesta.

– Olutveroa olisi Suomessa laskettava – ainakaan veronkorotukseen ei ole varaa. Meillä alkoholiverotuksen ohjaavuus väkevistä juomista mietoihin on EU-tasolla kolmanneksi pienintä, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Virossa uusi hallitus on jo sopinut valmisteverojen alentamisesta, mikä tarkoittaa hyvin todennäköisesti myös alkoholiveron laskua. Jos oluen hintaero Viron ja Suomen välillä kasvaa, alkoholin matkustajatuonti erittäin todennäköisesti lisääntyy.

– Matkustajatuonnin kasvaessa Suomen alkoholiverojen tuotto vähenee ja verotulot jäävät valtiolta saamatta. Tämä on päättäjiemme ehdottomasti muistettava, kun tulevissa hallitusneuvotteluissa päätetään verolinjauksista, Pakarinen muistuttaa.

Useissa EU-maissa alkoholijuomien valmistus ja tuotanto on osa teollisuus- ja maatalouspolitiikkaa. Kotimaista maataloutta ja tuotanto halutaan verotuksellisesti suosia.

– Toisin on meillä, vaikka oluen valmistukseen liittyy katkeamaton arvoketju ohrapellolta aina kuluttajille asti. Lisäksi kotimainen panimoteollisuus on merkittävä työllistäjä Suomessa, Pakarinen muistuttaa.
Panimot työllistävät suoraan noin 1[nbsp]700 henkilöä ja välillisesti esimerkiksi ravintoloissa, kuljetusalalla ja maataloudessa noin 23[nbsp]000 henkilöä.

– Jotta voimme säilyttää vahvan ja elinvoimaisen suomalaisen panimoteollisuuden, sen menestystä on tuettava maltillisella veropolitiikalla, Pakarinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)