Verkkouutiset

Tankkereihin isketty Omaninlahdella

Kahden öljytankkerin kerrotaan joutuneen hyökkäyksen kohteeksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Öljytankkereiden kerrotaan joutuneen jonkinlaisten hyökkäysten kohteeksi Omaninlahdella.

Jerusalem Postin mukaan asiasta ovat kertoneet ainakin iranilaiset mediat. Eri mediatietojen mukaan kaksi öljytankkeria on lähettänyt hätäviestejä ja lahdella on tapahtunut räjähdyksiä.

Yhden tankkerin kerrottiin torstaina olevan liekeissä. Räjähdykset tapahtuivat mediassa liikkuvien tietojen mukaan noin 45 kilometrin päässä Iranin rannikosta.

Tapaukset ovat jo nostaneet öljyn hintaa.

Neljä öljytankkeria joutui sabotaasi-iskujen kohteeksi Arabiemiraattien rannikolla toukokuun alussa. Yhdysvallat on syyttänyt tapauksesta Irania.

Verkossa liikkuneiden kuvien perusteella jokaisen laivan vesirajaan oli tullut iskuissa muutaman metrin levyinen reikä. Toukokuun iskuja tässä analysoivan War Zonen mukaan reiät oli ulkonäön perusteella tehnyt todennäköisesti jonkinlainen miina tai muu ase. Yhden kohteeksi joutuneen aluksen omistajan mukaan kyseessä oli kuitenkin ”törmäys tuntemattomaan esineeseen”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)