Verkkouutiset

Öljypulloissa oli muuta kuin etiketissä luki

Määräystenvastaisista tuotteista yksi oli Tunisiasta, kolme Espanjasta ja yksi Italiasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tulli kertoo tutkineensa tänä vuonna yhdeksää ekstraneitsytoliiviöljyä. Valvonnassa havaittiin, että Tullilaboratorion tutkimista oliiviöljystä viisi ei täyttänyt EU:n määräyksiä.

Määräystenvastaisista tuotteista yksi oli Tunisiasta, kolme Espanjasta ja yksi Italiasta. Aistinvaraisten ominaisuuksiensa perusteella ne vastasivat laatuluokaltaan tavallista neitsytoliiviöljyä. Kahdesta oliiviöljystä puuttui myös lisämerkinnät valmistustavasta sekä erityisistä säilytysolosuhteista.

– Vastaavia ongelmia ilmoitetussa laatuluokassa on havaittu myös muualla EU:n alueella tehdyssä ekstraneitsytoliiviöljyjen valvonnassa, kertoo tiedotteessa ylitarkastaja Jenni Vuokko.

Ekstraneitsytoliiviöljy kuuluu korkeimpaan laatuluokkaan. Aistinvaraisilta ominaisuuksiltaan sen tulee olla virheetön ja hedelmäinen. Neitsytoliiviöljyssä taas voi olla joitakin aistein havaittavia virheitä, joskin erittäin vähäisiä.

Vaikka öljyt on hylätty laatuluokan vuoksi, on niitä Tullin mukaan turvallista käyttää. Valvontaan valittiin pieni osa myynnissä olleista oliiviöljyistä riskinarvioinnin perusteella, joten tuloksia ei voi yleistää kaikkiin Suomessa myytäviin ekstraneitsytoliiviöljyihin.

– Valvontaprojekti sujui hyvin. Näytteiden valinta onnistui ja projektissa tehtiin hienoa yhteistyötä analytiikan ja aistinvaraisen arvioinnin osalta Ranskan tullilaboratorion kanssa, kiittää Tullilaboratorion johtaja Pirjo Sainio.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)