Verkkouutiset

Olisiko Juha Sipilä paras vaihtoehto?

BLOGI

Kimmo Sasin mukaan keskustan johtajaehdokkaat eivät ole kyenneet esittelemään puolueelle uutta ideaa.
Kimmo Sasi
Kimmo Sasi
Varatuomari, entinen kokoomuksen kansanedustaja ja entinen liikenne- ja viestintäministeri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maatalouden rakennemuutoksesta 1960-luvulla alkaen on odotettu, koska keskusta siirtyy kohti auringonlaskua. Seppo Kääriäinen totesi väitöskirjassaan, että hyvät johtajat ovat pelastaneet toistaiseksi keskustan. Ruotsissa maakuntiin juuttunut keskusta on menettänyt suuruutensa. Tanskassa sen sijaan uudistusmielinen keskusta-venstre pääsi kaupunkeihin.

Oppositioasemasta keskusta on ponnistanut uudistusmielisten Esko Ahon ja Juha Sipilän avulla suurimmaksi puolueeksi. Välillä kakkua kuorrutettiin eteläsuomalaisilla julkkiksilla kuten Tanja Karpela. Vaaleissa 2015 uutta aikaa edusti akseli Sipilä – Berner.

Keskusta on perinteisesti ollut edunvalvontapuolue. Sen tehtävä on ollut valittaa ja hankkia etuja kannattajilleen. Sipilä muokkasi puoluetta uudistusmieliseksi ja yrittäjähenkiseksi. Perusturvakantakin muutettiin niin, että rahaa ei saa vain passiivisesti köllöttelemällä vaan jokaisella on velvollisuus itse ponnistella eteenpäin.

Keskusta kärsi vaaleissa 2019 historiallisen tappion. Sipilää puolueessa arvostettiin. Mutta Sipilän uudistusvauhti oli puolueelle liian raju. Puolueen kenttä ei ollut ylpeä hallituksen saavutuksista, koska haluttiin muistuttaa köyhän asiasta, mutta ei ymmärretty, että työpaikat ovat tärkein hyvinvoinnin lähde.

Nyt keskusta etsii puheenjohtajaa tilanteessa, jossa se haluaa henkisesti mennä taaksepäin juurilleen. Mutta se ei tiedä, mitä keskustalaisuus tämän päivän digitaalisessa yhteiskunnassa merkitsee. Antti Kaikkosen sujuva pamfletti haluaa kaikkea hyvää kaikille. Katri Kulmunin 100 päivän ohjelma esittelee puolueen toiminnallisia uudistuksia, prosesseja.

Koska keskustan idea, osallistumisen motiivi koko puheenjohtajakeskustelusta puuttuu, ei kampanja ole innostanut ketään. Keskusta on hautautumassa perussuomalaisten kansallistunteisten ja EU-kriittisten linjausten jyrän alle. Ryhmän johto yrittää pelastaa tilannetta asettumalla näkyvästi ja vahvasti vihreän populismin vastavoimaksi. Se voi ehkä toimia. Mutta kaupunkeihin ja Etelä-Suomeen se ei keskustaa tuo.

Talouden laskukausi alkaa pian. Vain kaiken hyvän jakamiseen henkisesti suuntautunut Rinteen populistihallituksen punavihreä siipi joutuu painiikkiin. Päätöksenteko muodostuu mahdottomaksi ja talous sukeltaa vielä senkin vuoksi. Hallituspuolueet tulevat kärsimään murskatappion seuraavissa vaaleissa.

Vaalikampanjassa tuloksia aletaan verrata Sipilän hallituksen saavutuksiin. Moni vielä muistelee kaiholla, kuinka hyvä pääministeri Sipilä oli. Talous käännettiin vihdoin nousuun muista maista yli kaksi vuotta myöhässä. Kasvua, työllisyyttä, hyvinvointia saatiin kaikille.

Jos keskusta haluaa selviytyä ahdingostaan, tulisi sen miettiä, kuka on paras johtaja. Siinä pohdinnassa Juha Sipilä on valttikortti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)