Viime maaliskuussa normaali hallituksen ja opposition vuoropuhelu ja jännite katkesi. Koronapandemiasta aiheutunut poikkeustila työnsi muut yhteiskunnalliset kysymykset taka-alalle. Samalla virus, niin viheliäinen kuin se melkein kaikkien mielestä onkin, muodosti hallitusta suojaavan kilven arvostelua vastaan.
Ei ole yllättävää, jos enemmistön mielestä enemmistöhallituksen toimia tartuntataudin leviämisen hillitsemiseksi on sopimatonta arvostella. Jopa joidenkin kiistattomien kompurointien, kuten raja-asemien vuotamisen, maskisekoilujen ja sekavan viestinnän mainitsemista on pidetty turhana räksyttämisenä. Olivathan maamme tartunta- ja kuolleisuusluvut vähäiset muuhun Eurooppaan ja erityisesti Ruotsiin verrattuna.
Onko Suomen koronatilanteen hyvyys ollut hallituksen ansiota? Myöntävä vastaus tarkoittaa, että sen heikkeneminen on hallituksen vika. Itse en jakaisi ruusuja ja risuja näin avokätisesti.
Olen jokseenkin varma, että jos maassamme olisi nykyisen asemesta edellisen vaalikauden hallitus, sen toimet koronaviruksen torjumiseksi eivät olisi olennaisesti erilaiset kuin nykyhallituksen. Yhtä selvää on, että jos nykyiset hallituspuolueet olisivat oppositiossa, ne kritisoisivat hallitusta vähintään yhtä äänekkäästi kuin nykyinen oppositio.
Opposition nimenomaisena tehtävänä parlamentaarisessa demokratiassa on hallituksen toimien ja toimettomuuden arvostelu. Tämä ei tietenkään edellytä kaikkien hallituksen linjausten vastustamista, vaikka sellaistakin on joskus nähty. Uskottava oppositio esittää oman vaihtoehtonsa arvostelemalleen politiikalle.
Valitettavasti aikamme ilmiöihin kuuluu, että sisällölliset vaihtoehdot pääsevät huonosti jos ollenkaan esiin julkisessa keskustelussa. Niiden sijasta otsikoihin nousee kiistojen henkilöinti sekä poliitikkojen jakaminen ”leijoniin ja lampaisiin” pinnallisten mielikuvien perusteella.
Jos poliitikkojen onnistumista mitataan enemmän poseerauksen kuin päätöksenteon perusteella, sitä tietenkin tehdään mitä mitataan.
***
Emeritustoimittaja Unto Hämäläinen ehdotti syyskuussa kolumnissaan Apu-lehdessä ensi kevään kuntavaalien lykkäämistä, koska hänen arvionsa mukaan koronaepidemia ei hellitä vaaleihin mennessä, ja rokotusohjelmakin antaa vielä odottaa itseään.
Ehdotus ei saanut suurta kannatusta. Myös tämän kirjoittaja suhtautui siihen varauksellisesti. Varmuus vaalien järjestämisestä ajallaan on demokratian perusasioita. Nyt adventin aikaan on myönnettävä, että kesän pienet tartuntaluvut synnyttivät katteeetonta optimismia. Koronavirus kahlitsee elämäämme kauemmin kuin oletettiin.
On erittäin epävarmaa pystytäänkö äänestys järjestämään huhtikuussa turvallisesti ja niin, että ihmiset voivat vailla pelkoa tulla vaalipaikoille. Tämä saattaisi romahduttaa entuudestaankin matalan äänestysaktiivisuuden.
Paikallisvaalit myös menettävät paljon, jos äänestäjillä ei vaalien alla ole mahdollisuutta päästä kasvokkain ehdokkaiden kanssa. Tiedotusvälineet ja nettiyhteydet eivät korvaa torikokouksia ja tupailtoja. Ehdokkaita on kymmeniä tuhansia. Se tekee kunnallisvaaleista hyvin erilaiset kuin paljon pienemmällä ehdokasmäärällä käytävät valtiolliset vaalit.
Vaikka virus on keskuudessamme vielä pitkään, tuntuu uskottavalta, että kattava rokotusohjelma pystytään toteuttamaan ensi syksyyn mennessä.
Sitäpaitsi Suomessa on vuosikymmenten kokemus syksyllä pidettävistä kunnallisvaaleista. Vailla merkitystä ei ole sekään, että kampanjatilaisuudet voitaisiin järjestää ulkona ja niissä tarkenee.
Vaalien siirtäminen ei tietenkään ole mikään läpihuutoasia. Aikaa valmisteluun on melko vähän. Totuuden hetki on käsillä viimeistään jouluvalojen sammuessa.
