Viime syksynä olin kuuntelemassa esitystä, jonka piti uraauurtavaa työtä koulujen kehittämisen puolesta tehnyt asiantuntija. Yhtäkkiä kesken mielenkiintoisen esitykseen korvaan särähti lause, jossa hän ilmaisi, ettei ollenkaan kannata kampanjoita koulukiusaamisen estämiseksi.
Mitä ihmettä, ehdin ajatella, ennen kuin hän jatkoi. Miten joku noin syvälle kouluun perehtynyt ihminen voi olla välittämättä viattomien lasten kiusaamisesta?
Eihän siitä tietenkään ollut kysymys. Mutta hänen mukaansa, kun keskitytään vastustamaan kiusaamista, jämähdetään pysähtyneeseen maailmaan.
Niinpä. Etsitään syyllisiä, vaaditaan rangaistuksia. Rakennetaan valvontajärjestelmiä. Tehdään paljastuksia ja nostatetaan häpeää. Muistellaan omakohtaisia tai siskonkumminkaimalta kuultuja tarinoita vuosikymmenten varrella. Tai luetaan lehdistä julkkisten kiusaaja- tai kiusaamiskokemuksista. Tehdään tutkimuksia, joissa x prosenttia vastaajista kokee tulleensa joskus jollain tavoin kiusatuksi. Luodaan ilmapiiri, jossa koko ajan käydään taistelua kiusaajien ja kiusattuja puolustavien välillä. Loputonta taistelua.
Jos keskitytään kiusaamisen vastustamiseen, se taistelu tullaan lopulta häviämään, hän arveli. Vastustamisen sijasta koulussa pitäisi hänen mukaansa toimia jonkun puolesta.
Pitäisi keskittyä kaikkeen siihen, millä koulua ja sen toimivuutta yhteisönä parannetaan. Yritetään tehdä siitä sellainen, johon voi hyvällä mielellä mennä ja jossa on hyvä olla. Sellainen, jossa kaikki otetaan huomioon ja jossa pyritään parantamaan edellytyksiä ystävyydelle ja kaveruudelle. Mitä paremmin tässä onnistutaan, sitä enemmän myös kiusaaminen vähenee. Ja jos onnistutaan, vaikutukset ovat pysyviä.
Eihän tuo raja tietenkään elävässä elämässä näin jyrkästi mene. Onnistuessaan nuo linjat kietoutuvat aina joltakin osin yhteen. Esimerkki oli kuitenkin herättävä ja mieleenpainuva. Ohjaako meidän yhteiskunnallista ajatteluamme yleensäkin toiminta jonkun puolesta vai jotain vastaan? Ja kuinka paljon tuo pelkästään semanttiselta tuntuva ero ohjaa meitä käytännön toimissa eri suuntiin?
Otetaan esimerkki. Kannatatko tasa-arvoa ja tasavertaisuutta, puhutaan sitten sukupuolista, sukupuolisuudesta tai etnisestä taustasta, terveydestä tai koulutuksesta, mistä tahansa? Vai vastustatko eriarvoisuutta? Ja onko sillä eroa? Kiinnitätkö eri asioihin huomiota? Ovatko ajatuksesi hyvistä ratkaisuista tasavertaisuuden lisäämiseksi tai eriarvoisuuden vähentämiseksi erilaisia?
Entä kannatatko ja toimitko demokratian ja kansanvallan puolesta vai keskutytkö vastustamaan diktatuureja? Samaistutko johonkin ismiin, vai onko sinusta tärkeintä ennen kaikkea vastustaa jotain niistä? Ainakin somessa nämä anti-alkuiset vastustajat, ovat sitten antikommunisteja tai antifasisteja, ovat äärimmäisen aktiivisia. He ryhmittyvät seuraajiksi jonkun vastustajansa tai kenen tahansa sellaiseksi kuvittelemansa ympärille. Vaanivat ja iskevät välittömästi ja rajusti, kun tämä viholliseksi määritelty antaa pienimmänkin elonmerkin itsestään.
He ovat kuin nuoruuteni kieltenopettajat, jotka keskittyivät pillastumaan jostain oppilaansa kielioppivirheestä. Saattoivat siitä vääntää pilkkaakin. Sillä ei sitten ollut niin väliä, etteivät oppilaat sen takia sitten koskaan uskaltautuneet kyseistä kieltä puhumaan.
Kun identifioi itsensä ennen kaikkea jonkun vastustajaksi, on suuressa vaarassa tuijottaa silmänsä sokeiksi johonkin yksityiskohtaan. Vastustajan maailma ja maailmankuva, jopa kielenkäyttö, voi pahimmillaan kaventua yhtä ohueksi kuin sen, mitä tai ketä vastaan hän taistelee. Kannattajan maailma taas aukeaa avarana edessä ja on parhaimmillaan mahdollisuuksia täynnä.
Mitä sinä kannatat, vai vastustatko vain?
