Brittiläis-puolalainen todellisuuteen perustuva uutuuselokuva The Last Witness kertoo brittitoimittajan vaikeuksista saada toisen maailmansodan jälkeisessä Englannissa julki totuus Katynin joukkomurhasta.
Katynissa Neuvostoliitto teloitti 1940 noin 22 000 sotavangeiksi ottamaansa puolalaista upseeria ja korkeasti koulutettua puolalaista. Moskova lavasti teon natsi-Saksan tekemäksi. Hirmutyö peiteltiin ja liittolaisetkin saatiin vaikenemaan. Totuutta Moskova ei suostunut myöntämään ennen vuotta 1990.
Uutuuselokuvan keskeisenä hahmona on todellisuudessakin Katynin tapahtumat nähnyt Ivan Kriwoziercow/Michal Loboda, ”viimeinen todistaja”, joka oli paikallisena asukkaana joutunut metsässä kaivamaan hautoja. Hänen roolihahmonsa toteaa haastattelussa ohimennen, etteivät metsään ensin tuodut olleetkaan suomalaisia.
Kriwoziercow todella antoi vastaavan todistuksen. Siitä on kerrottu muun muassa tästä avautuvassa USA:n kongressin kuulemisessa 1952 ja tässä ja tässä puolalaislähteessä.
USA:n kongressin kuulemisessa tuolloin jo edesmenneen Ivan Kriwoziercowin tuntenut mies sanoi, että ”hän kertoi että hän jo tiesi Katynin metsän olevan teloitusten paikka, ja kun juna tuli hän oletti talonpoikien tavoin, että lähetetyt ihmiset olivat suomalaisia upseereita; hän ajatteli lähetettyjen olevan suomalaisia, koska oli Suomen kanssa käydyn sodan ajankohta. Mutta seuraavana päivänä hän puhui siellä miehelle joka oli sotinut Puolaa vastaan ensimmäisessä sodassa ja kertoi hänelle: ’Ne eivät ole suomalaisia, ne ovat puolalaisia’.”
Pienessä sananvaihdossa on kyse vasta viime vuosina konstruoidusta selvityksestä. Historioitsijoiden mukaan Katynin murhissa ilmeisesti oli jossain määrin kyse siitä, että Neuvostoliiton piti raivata tilaa olettamalleen suurelle joukolle suomalaisia sotavankeja, upseereita ja muita, joiden saamiseen talvisodasta piti varautua.
Katynin oli ilmeisesti määrä olla suomalaisten upseerien ja ”suojeluskuntalaisten” joukkoteloituspaikka.
Professori Kimmo Rentola on kirjoittanut asiasta näin:
”Talvisota meni toisin kuin Moskovassa odotettiin eikä suomalaisia sotavankeja kertynytkään suuria määriä. Mutta puolalaisten upseerivankien kohtalon pyörä oli jo lähtenyt pyörimään eikä se enää seisahtunut, vaan lopullinen teloituspäätös tehtiin Moskovassa maaliskuun alussa 1940, viikkoa ennen talvisodan päättymistä. Suomea ei silloin enää mainittu, mutta ajankohdan huomioon ottaen on aihetta päätellä, että raa’an ratkaisun taustalla olivat myös talvisodan päättymisen tunnelmat. Vähän toista kuukautta aikaisemmin Stalin oli vielä lupaillut surmaa Suomen armeijan valiojoukoille niin että vain naiset, lapset ja vanhukset jäisivät jäljelle. Kun siitä ei tullut mitään, Stalinin viha kohdistui niihin, jotka olivat puolustuskyvyttöminä ulottuvilla, puolalaisiin. Puolan kansalliseen mytologiaan kuuluva käsitys, jonka mukaan Puola on toistenkin puolesta kärsivä Kristus kansojen joukossa, ei ehkä sittenkään ole aivan vailla pohjaa.”
https://www.youtube.com/watch?v=Y_eWYTpitYo
