Tutkimukseen on vastannut 149 kansanedustajaa. Joka viides heistä on kokenut seksuaalista ahdistelua eduskunnassa työkaverin taholta. Miehiä uhreina on 17 ja naisia 12. Tulos on huolestuttava ja tällainen häpeällinen käytös on kitkettävä myös eduskunnasta.
Samassa tutkimuksessa ilmeni myös toinen erittäin huolestuttava asia. 72 prosenttia kansanedustajista on saanut uhkauksia sosiaalisessa mediassa. Suoria henkilöön käyviä uhkauksia, jopa tappouhkauksiakin on myös jaettu.
Kansanedustajien tekemisiä saa ja pitääkin arvostella. Joskus tulee mieleen, mitä kansanhuveja eräillä enää olisi, jos eduskuntaa ja edustajia ei arvosteltaisi. Samoin tiedotusvälineiden suorittama julkinen valvonta taksimatkoista, asumisjärjestelyistä, poissaoloista kuuluu demokratiaan. Jos tällaista ei kestä tai ymmärrä, on parasta, ettei edes pyri eduskuntaan.
Tappouhkauksia tai muulla väkivallalla uhkaamista ei tule kenenkään missään olosuhteissa sietää – ei edes kansanedustajien. Se on rikos.
Jos kansanedustaja jättää tekemättä tai ainakin välttelee tekemästä jotain valtiopäivätointa sen vuoksi, että häneen tai hänen perheeseensä on kohdistunut uhka, on kyseessä erittäin vakava asia myös demokratian kannalta. Itse en tiedä tällaista tapahtuneen. Pidän kuitenkin mahdollisena, että jotain aiheita saatetaan vältellä. Ainakin omien kokemusteni mukaan esimerkiksi turvapaikka-asioista puhuminen kirvoittaa helposti keskustelun, joka usein kohdistuu jossain vaiheessa enemmänkin kansanedustajan persoonaan kuin itse asiaan. Se on surullista, mutta uhkaajien psyykkausyritykset eivät saa estää asiallista keskustelua. Jos näin tapahtuisi, ovat uhkailijat saavuttaneet tavoitteensa.
Kun henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa ja työhönsä liittyvää arvostelua kuulee vuosien ajan, turtuu siihen. Se lienee useimmille selviytymiskeino kansan kusitolppana olemisesta, kuten eräs entinen kansanedustaja on todennut. Väkivaltaa sisältäviä uhkauksia ei kuitenkaan tule missään olosuhteissa hyväksyä eikä sellaisia saa jättää noteeraamatta. Jos näin tapahtuisi, syntyisi siitä uusi normaali olotila. Jokaisesta uhkauksesta on oltava yhteydessä turvallisuusalan ammattilaisiin, jotka tekevät tilanteessa uhka-arvion. Yksin ei saa jäädä pohtimaan asiaa.
Uhkaajat toteuttavat äärimmäisen harvoin uhkauksiaan. Poikkeuksena tähän voidaan pitää joitain perheväkivaltatauksia ja kouluampumisia. Osa uhkaajista pikemminkin pyrkii tietoisesti vaikuttamaan uhattavan toimintakykyyn ja osa purkaa omaa pahaa oloaan tai turhautumistaan. Motiiveja on monia.
Tärkeintä kuitenkin on, että uhkaukset eivät vaikuta millään tavalla kansanedustajan tai kenen tahansa uhatun toimintakykyyn. Esimerkiksi joihinkin poliisien avainhenkilöihin on jo vuosien ajan kohdistunut erilaisia psyykkausyrityksiä, joilla on pyritty vaikuttamaan virkatoimiin. Tekotapoja on ollut monia, muun muassa klassiset ”tiedän missä lapsesi käy koulua” tai ”tiedän vaimosi työpaikan” uhkaukset ovat suht yleisiä. Myös ammattirikollisten näkyvä liikkuminen esimerkiksi moottoripyörillä poliisin kodin läheisyydessä tai poliisin työmatkan tai auton kuvaaminen kuuluvat keinovalikoimaan. Tällaisille vaikuttamisyrityksille ei saa antaa periksi eikä niiden missään olosuhteissa saa antaa vaikuttaa työhön, ei etenkään kansanedustajan työhön.
Astetta vakavampia tapauksia ovat uhattavat omaisuuden vahingoittaminen ja törkeimpiä tekoja, mutta onneksi harvinaisia, ovat uhattavaan kohdistettava väkivalta. Tällaista on joutunut kokemaan etupäässä poliisi joitain yksittäistapauksia lukuun ottamatta. Vakavien rikosten estämiseen on olemassa omat tehokkaat keinot, joita on tarvittaessa käytettävä uhka-arvion tekemisen jälkeen. Tiedän tällaisilla ja myös rikostiedustelulla pystytyn estämään vakavien rikosten toteutumisen.
Eriasteisia vaikuttamisyrityksiä ja ajoittain myös uhkauksia joutuvat tietojeni mukaan sietämään myös monet muut viranomaiset poliisin lisäksi. Niiden lisääntymistä voi helposti selittää sosiaalisen media helppoudella antaa ”palautetta”. Se ei kuitenkaan mielestäni yksistään selitä muutosta. Jotain radikaalia on tapahtunut joidenkin ihmisten arvoissa. Toisia ihmisiä eikä heidän mielipiteitään ei enää kunnioiteta, puhumattakaan instituutioiden kunnioittamisesta. Usein tuntuu, että eräiden näkemyksen mukaan rikoslain säädökset eivät koskisi sosiaalista mediaa. Kaikki auktoriteetit ja eri tavalla ajattelevat ovat vapaata riistaa solvauksille ja jopa tappouhkauksille.
Jokainen henkilöön kohdistuva uhkaus on vakava asia yksittäiselle ihmisille, on hän kuka tahansa. Tärkeintä kuitenkin on, ettei hän jää yksin asiansa kanssa. Ei etenkään silloin, jos joku taho pyrkii tällä tavoin tietoisesti vaikuttamaan yhteiskunnan avaintoimintoihin. Demokraattisen päätöksenteon, oikeudenkäytön ja tiedonvälityksen on pystyttävä toimimaan täysin itsenäisesti eikä siihen saa mikään ulkopuolinen toimija laittomasti vaikuttaa – ei etenkään väkivallalla.
