Verkkouutiset

”Ökyporvari kuten opettaja kohtaa 45 prosentin veroasteen”

Kai Mykkäsen mielestä Suomi on ajautunut himoverottamiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lisäbudjettikeskustelussa tiistaina valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) letkautti tuloverolla elvyttämisestä. Hän totesi kokoomuksen esittäneen miljardin euron tuloveron alennusta.

– Tästä samasta teemasta taidetaan keskustella parhaillaan tuolla USA:ssa presidentinvaalikampanjassa, että mitenkä liittovaltiolle maksetaan veroja, Matti Vanhanen heitti.

Kokoomuksen Timo Heinonen vastasi Matti Vanhasen ajatuksen lähentelevän ”tietynlaista himoverottamisen ihannointia”. Heinosen mielestä ”tuo viittaus valtameren taakse oli ehkä jo jollain tavalla asiaton”.

Opposition kokoomuksen syyttely hallituksen himoverottamisesta nousi keskustelussa keskeiseksi.

– Hallitus on kyennyt vain ottamaan velkaa, lykkäämään työllisyyspäätöksiä, suunnittelemaan himoverotusta, leikkaamaan kotitalousvähennystä, kokoomuksen Sofia Vikman sanoi.

Vasemmistoliiton koiranleuka Merja Kyllönen sanoi yrittäneensä istua ja palaa sisäisesti ja miettiä himoverotusta.

– Kunnes minä sitten muistin, että valtiovarainministeriössähän toki on keskitytty tupakan‑ ja viinanhimon hillitsemiseen verotusta korottamalla. Nämä ovat varmaan niitä kokoomuksen himoveroja, Merja Kyllönen keksi.

SDP:n Pia Viitasen mukaan ”hallitus, jota kokoomus nimittää himoverottajaksi, muun muassa tälle vuodelle kevensi pieni- ja keskituloisten palkansaajien ja eläkkeensaajien verotusta”.

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkänen valotti lopulta, mitä puolueen tarkoittama himoverottaminen on. Hän ironisoi myös ökyporvari-määritelmää:

– No, minusta se on sitä, että jos sellainen ökyporvari kuin opettaja tai paperikoneen käyttäjä kohtaa 45 prosentin lisätienestien, lisätulojen veroasteen, niin kyllä se on himoverottamista, Kai Mykkänen sanoi.

– Me olemme maana ajautuneet himoverottamiseen. Jos opettaja tekisi hieman lisää tai vaikka paperikoneen käyttäjä tekisi hieman lisää, niin siitä menee lähes puolet jo 2 500 euron kuukausipalkalla, ja se 50 prosentin marginaalivero tulee vastaan noin 4 000 euron kuukausipalkalla, eikä siinäkään vielä puhuta Donald Trumpin tuloista, joihin valtiovarainministeri Vanhanen tässä hieman erikoisesti viittasi, Mykkänen jatkoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)