Verkkouutiset

Oireetonkin virus voi viedä kuulon

Covid-19-infektiot voivat aiheuttaa pysyviä vaurioita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keväästä lähtien tehtyjen tutkimusten valossa koronaviruksen aiheuttamat oireet voivat olla paljon tavanomaisia hengitystieinfektioita moninaisempia.

Covid-19-potilailla on havaittu muun muassa munuaisiin, sydämeen, aivoihin ja keskushermostoon liittyviä vaikutuksia, joista toipumisessa voi kestää kuukausia. Veritulppien riski kasvaa myös nuorilla potilailla.

Johns Hopkinsin yliopiston tutkijat kehottavat lääkäreitä tarkkailemaan nyt myös tapauksia, joissa virus iskee potilaan korviin.

JAMA Otolaryngology – Head & Neck Surgery -lehdessä julkaistu tutkimus pohjautuu kolmeen Covid-19:ään menehtyneeseen potilaaseen. Noin 80-vuotiaalta naiselta virusta löytyi vain oikeasta välikorvasta. Yli 60-vuotiaalta miespotilaalta positiivisia näytteitä vahvistettiin kallon molemmilta puolilta.

Aiemmissa tutkimuksissa tauti on yhdistetty erilaisiin korvatulehduksiin. Covid-19:n on havaittu aiheuttaneen pysyviä kuulovaurioita myös oireettomilla potilailla.

Daily Express -lehden mukaan Britanniassa on arvosteltu aiempaa keskittymistä vain viruksen yleisimpiin oireisiin. Moni oireeton tai lieväoireinen infektio voi jäädä huomaamatta, jos tiedotuksessa keskitytään vain yskän ja kuumeen kaltaisiin pääoireisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)