Verkkouutiset

Valtiosääntöoikeuden asiantuntija Pauli Rautiainen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Oikeustieteilijä: Krista Kiurulle kuuluvissa asioissa on epäonnistuttu

Dosentti Pauli Rautiaisen mukaan puoluetoverit yrittävät auttaa pulaan joutunutta ministeriä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiosääntöasiantuntija, Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden tuleva yliopistonlehtori Pauli Rautiainen arvostelee SDP:n kansanedustajan Aki Lindénin toimintaa Twitterissä tarpeettomaksi ”spinnailuksi”.

Aki Lindén kommentoi sunnuntaina Helsingin Sanomien uutista, jossa terveydenhuollon ammattilaiset kertoivat, etteivät he jaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) tilannekuvaa koronasta. Lindén twiittasi sunnuntaina, ettei ”asia ei ole sekava”, ja että ”Etelä-Suomen AVIn päättämät Tartuntatautilain mukaiset rajoitukset perustunut juuri näiden asiantuntijoiden ja pääkaupunkiseudun koronaryhmän AVI:lle esittämiin arvioihin”.

Pauli Rautiaisen mukaan Lindénin twiitit ovat harhaanjohtavia. Hän huomauttaa, että rajoitus esimerkiksi kahden metrin turvavälistä ja lohkoamisesta on tähän asti perustunut yksinomaan sosiaali- ja terveysministeriö STM:n antamiin ohjauskirjeisiin, joilla on hänen mukaansa luotu sääntelyä ikään kuin eduskunnan ohi. Tämän ei Rautiaisen mukaan pitäisi olla tartuntalain puitteissa edes mahdollista.

– Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vain toteaa 3.8. kokouksessaan: ”Suositeltiin aluehallintovirastolle rajoituspäätöksen tekemistä tartuntatautilain 58 § yleisötilaisuuksia koskien STM:n ohjauskirjeen 24.6. mukaisesti”. Mitään perusteluja ei esitetä, Rautiainen avasi saamiaan asiakirjoja perjantaina.

– Koska pyysin käyttööni kaikki ne asiakirjat, jotka E-S @AVItwiittaa’n mukaan perustelee sen tartuntatautilain 58 §:n nojalla tekemää ns. lohkoamispäätöstä, voidaan sanoa, että lohkoaminen perustuu siihen, että koordinaatioryhmät ovat halunneet noudattaa @STM_Uutiset ohjausta.

Rautiaisen mukaan ”on ikävää, että Krista Kiurun joutuessa mediapuheistaan pulaan puoluetoverit kuten Aki Lindén rientävät spinnaamaan keskustelua”.

– On selvää, että ministeri @KristaKiuru’n vastuulle kuuluvissa asioissa on epäonnistuttu (hybridistrategiaohjaus, tartuntautilain muutokset, valmistelun salailu ym), mutta vastuu ei ole varmastikaan yksin ministerin vaan myös @STM_Uutiset ja laajemmin @valtioneuvosto virkakunnan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)