Verkkouutiset

Oikeusministeri: Virus ei häviä maasta sillä, että minä eroan

Vaalien siirtoa ei Anna-Maja Henrikssonin mukaan voi verrata muiden maiden tilanteisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (rp.) mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n uudet arviot koronaepidemian etenemisestä olivat niin vakavia, että päätös vaalien siirtämisestä oli pakko tehdä. Henrikssonilla ei ole aikomuksia erota oikeuministerin tehtävästä vaalien siirtämisestä huolimatta.

Henrikssonin mukaan Suomen tilannetta ei tulisi verrata muihin maihin, joissa vaaleja on järjestetty keväällä onnistuneesti monissa muissa maissa. Henriksson painotti, ettei Suomi ole Portugali tai Hollanti, vaan päätöksenteossa tulee kuunnella suomalaisia asiantuntijoita.

– Suomessa tehdään päätöksiä Suomen olosuhteista käsin, Henriksson tiivisti.

THL:n lausunnon mukaan Suomessa voisi olla huhtikuun toisella viikolla 2 600 – 11 200 uutta koronatapausta päivässä. Näiden lukujen valossa kuntavaaleja ei olisi mahdollista järjestää terveysturvallisesti. Henriksson muistutti, että päätöstentekijän on tällaisissa asioissa kuunneltava viranomaisia.

Henriksson kommentoi myös Kokoomusnuorten vaatimusta siitä, että hänen tulisi erota, mikäli kuntavaaleja siirretään. Henriksson totesi jatkavansa tehtävässään niin kauan kuin hänellä on eduskunnan luottamus, mutta kertoi ymmärtävänsä etenkin nuorten ehdokkaiden pettymyksen.

– Eihän se virus tästä maasta häviä sillä, että minä nyt jättäisin tehtäväni. Se nyt ei ehkä ole se ratkaisu, Henriksson sanoi.

Henrikssonin mukaan Kokoomusnuorten vaatimus on voinut perustua liian aikaisiin vedettyihin johtopäätöksiin, jotka on tehty ilman riittävää tilannekuvaa. Vaalien siirtämiseen johtaneet tiedot tullaan Henrikssonin mukaan julkaisemaan pian.

Kuntavaalit järjestetään uuden suunnitelman mukaan 13.6. Ehdokaslistat jätetään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 8.3, mutta puolueet voivat täydentää niitä 4.5. asti. Ennakkoäänestystä pidennetään viikolla, ja se järjestetään 26.5. – 8.6. välisenä ajanjaksona.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)