Verkkouutiset

Oikeusministeri vastaa: Ilmoitusajan muutoksessa on kyse turvallisuudesta

Jokaisen oikeus osoittaa mieltä ilman väkivallan uhkaa on turvattava, Antti Häkkänen sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.)vastaa Twitterissä mielenosoitusten ennakkoilmoitusajan esitetyn pidennyksen herättämään kritiikkiin.

– Mielenosoitusten ennakkoilmoitusaikaa ehdotetaan pidennettäväksi, jotta poliisi ehtisi nykyistä paremmin turvata jokaisen oikeuden osoittaa mieltään ilman häiriöitä tai väkivallan uhkaa, hän toteaa.

Kokoontumislakiin on ehdotettu lokakuun lopussa muutosta, jonka mukaan ilmoitus mielenosoituksesta olisi tehtävä vähintään kolme vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Nykyisen lain mukaan ilmoitus on tehtävä vähintään kuusi tuntia ennen kokouksen alkamista.

Ilmoitusajan pidentämisellä pyritään oikeusministeriön tiedotteen mukaan antamaan poliisille nykyistä paremmat edellytykset hoitaa mielenosoituksiin liittyviä tehtäviään, kuten turvata kokoontumisvapauden käyttämistä.

Muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson on kritisoinut ehdotusta.

– Kolme vuorokautta on aivan mahdottoman pitkä aika mielenosoitusten ennakko-ilmoituksille, tilanteissa, joissa kansalaiset haluavat ilmaista mielipidettään ajankohtaiseen asiaan, Andersson tviittasi.

Hänen mukaansa kyse on kansalaisten perusoikeuksien rajoittamisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)