Verkkouutiset

Oikeus poliittisiin työtaisteluihin on EK:n mielestä rajattava

Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä mielenilmaukset voisivat olla korkeintaan lyhyitä ja suhteessa asian vakavuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliittiset lakot sallivaa lainsäädäntöä on Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan muutettava pikaisesti. EK:n mielestä poliittiset mielenilmaukset on rajattava lyhytaikaisiksi tai työajan ulkopuolella tapahtuviksi.

– Työnantajan on voitava luottaa siihen, että tehtyjä sopimuksia kunnioitetaan, eikä lakkoja ole työehtosopimusten voimassa ollessa. Koska viime vuosien aikana palkansaajajärjestöt ovat usein käyttäneet poliittista työtaistelua aseenaan, tulee oikeutta poliittisiin lakkoihin rajata, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa tiedotteessa.

EK:n mukaan viimeaikaiset työtaistelut osoittavat, ettei ay-liike osaa käyttää oikeuttaan vastuullisesti. Liitto muistuttaa, että suomalainen työmarkkinajärjestelmä perustuu luottamukseen. Työehtosopimuksilla sovitaan työrauhasta, joka on usein rikkoutunut poliittisiin mielenilmauksiin.

Yritysten näkökulmasta on EK:n mukaan kohtuutonta, että poliittisten lakkojen maksajaksi tulee kolmas osapuoli eli syyttömät yritykset ja niiden työntekijät. Keskiviikkona lakkoilun hintalapuksi tuli EK:n laskelmien mukaan 50 miljoonaa euroa. Helmikuussa tappiot olivat yli 100 miljoonaa euroa. Lisäksi lakoista aiheutuu EK:n mukaan mittavia, vaikeasti laskettavia mainehaittoja.

EK ehdottaa, että oikeutta poliittisiin työtaisteluihin on rajoitettava Suomessa pohjoismaisen mallin mukaan. Tällöin mielenilmaukset olisivat korkeintaan lyhyitä ja oikeassa suhteessa asian vakavuuteen nähden. EK muistuttaa, että merkittävässä osassa Euroopan maita poliittiset työtaistelut ovat kokonaan kiellettyjä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)