Verkkouutiset

Entä jos voisit itse valita palkkasi muodostumisen? LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ohjelmistoyhtiö kehitti palkkamallin: Näin saisit valita

Kahden kaistan malli saa poliitikoilta ja työmarkkinajohtajilta pääosin vihreää valoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalainen ohjelmistoyhtiö Teamit on kehittänyt yhdessä työntekijöidensä kanssa mallin, jossa työntekijät saavat vapaasti valita joko perinteisen kuukausipalkan tai asiakaslaskutukseen perustuvan korvauksen väliltä. Palkkamallia voi myös vaihtaa kolmen kuukauden varoitusajalla vähintään 12 kuukauden välein, jos työntekijä niin haluaa.

Teamitin toimitusjohtaja Jussi Heikkilä kertoo Kauppalehdessä, että mallin yksi keskeinen tavoite on tarjota asiantuntijoille lisää joustavuutta myös palkan näkökulmasta ja huomioida esimerkiksi ihmisten erilaiset taustat ja elämäntilanteet.

Heikkilän mukaan kahden kaistan mallin voima on työntekijöiden mahdollisuudessa optimoida palkkansa.

Vaihtoehtoisten palkkamallien kehittäminen lähti liikkeelle työntekijöiden toiveesta. Kesäkuun alussa käyttöönotettu malli täyttää yhtiön mukaan lain ja työehtosopimuksen vaatimukset.

Strategiatoimisto Hopiasepät kysyi Teamitin puolesta kuudelta suurimmalta puolueelta, kuinka he suhtautuisivat ”kahden kaistan” malliin ja sen käytön laajentamiseen.

Valtaosa poliitikoista suhtautui malliin vähintäänkin varovaisen myönteisesti. Ajatus siitä, että työntekijöillä itsellään on mahdollisuus vaikuttaa palkkauksensa muodostumiseen epäilyttää ainoastaan perussuomalaisten varapuheenjohtajaa Riikka Purraa, selviää Verkkouutisten saamasta aineistosta.

Purra kirjoittaa vastauksessaan, ettei hän usko tämän olevan ainakaan pitkällä aikavälillä viisastenkivi tai edes relevantti malli kovin moneen paikkaan sovellettavaksi.

– Aina pitäisi ottaa huomioon myös työntekijöiden vaihteleva neuvotteluvoima – onko hänellä aitoja vaihtoehtoja. Onko työntekijä ainoastaan muodollisesti vai myös tosiasiallisesti tasapuolinen neuvotteluosapuoli?, Riikka Purra kysyy.

Hän korostaa, että kyseessä on hänen oma mielipiteensä.

– Mikäli työntekijä on tosiasiallisesti tasapuolinen neuvotteluosapuoli, mallissa voisi olla etuja. Mutta sana ”mikäli” on oleellinen, hän jatkaa.

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen näkee työntekijän valinnan mahdollisuuksien ja jouston tarjoamisen lähtökohtaisesi hyvänä kehityssuuntana.

– Erilaisia vaihtoehtoja työntekijöiden jouston lisäämiseksi on syytä selvittää, Mäkynen sanoo.

Vasemmistoliittokaan ei vastusta, mutta eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki muistuttaa järjestäytymisen merkityksestä.

– Malli voi toimia yhtenä vaihtoehtona, kun järjestäytyneet työntekijät ja järjestäytyneet työnantajat neuvottelevat paikallisesti TES:ien pohjalta palkkamallia.

Keskustassa, kokoomuksessa ja vihreissä ohjelmistotalon kaltainen palkkamalli saa eniten kiitosta.

– Kyllä voisimme tukea tällaisen mallin syntymistä. Näkisin erittäin hyvänä tällaisten mallien mahdollisuuden edetä paikallisen sopimisen kautta, keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kommentoi.

Lohi pitää mallin vahvuutena sen, että työntekijä voi vaikuttaa ahkeruudella ja aktiivisuudella oman palkan muodostumiseen myönteisesti.

Myös kokoomuksen varapuheenjohtajan Elina Valtosen mukaan on hyvä, jos ihminen pystyy soveltamaan omalla kohdallaan parasta palkkauskäytäntöä yhteistyössä työnantajan kanssa.

Valtonen kirjoittaa, ettei puolueella ole virallista kantaa kyseiseen kahden kaistan palkkamalliin, mutta kokoomus kannattaa laajasti joustoja työelämän ehtoihin ja nimenomaan niin, että työntekijällä itsellään on mahdollisuus valita.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen näkee mallin kiinnostavana keskustelunavauksen. Hän sanoo, että työmarkkinakeskustelu kaipaa erilaisia aloitteita.

-Esteitä tällaiseen kokeiluun ei varmaankaan ole, mikäli työnantaja ja työntekijäosapuolet pääsevät asiasta sopuun, Liikanen kirjoittaa vastauksessaan.

Keskusjärjestöt varovaisen myönteisinä

Myös EK:ssa ja SAK:ssa nähdään kahden kaistan palkkamalli herättää mielenkiintoa. EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan työnantajat ovat lähtökohtaisesti kannattaneet tulokseen perustuvaa palkkaa, ainakin joiltain osin.

– Yleisesti ottaen pidämme hyvänä sitä, että palkkamalleista voidaan päättää mahdollisimman vapaasti yritystasolla, mutta tarpeet eri yrityksissä ovat erilaisia ja on hyvä, että kehitetään juuri tiettyyn yritykseen sopiva palkkamalli, Häkämies sanoo.

SAKn puheenjohtaja Jarkko Eloranta korostaa, että kahden kaistan palkkamallissa kyse ei saa olla sanelusta.

– Olennaista on kysymys, saako työntekijä aidosti valita. Ensin pitää olla kollektiivisesti sovittu, että näin voi tehdä, ja molemmista palkkamalleista pitää olla yhdessä sovittu, eikä toinen työnantajan sanelemana, Eloranta sanoo.

– Jos on kaksi TES-pohjaista palkkamallia ja menettelytavat niiden osalta osapuolten kesken yhdessä sovittu, niin voidaan hyvin keskustella asiasta eteenpäin. Tämä on meidän suhtautumistapamme.

Häkämiehen tavoin Eloranta korostaa eri yritysten erilaisia tarpeita.

– Yksi malli ei sovi kaikille toimialoille, eikä välttämättä edes kaikille yrityksille samalla toimialalla. Tasapainoiset, yhdessä sovitut paikallisen sopimisen pelisäännöt toimivat myös palkkauksessa.

Elorannan mukaan uudenlainen palkkausmalli voisi levitä laajemminkin.

– Jos katsotaan paikallisen sopimisen spektriä työaikakysymysten ja muun joustavuuden osalta, niin palkkaus on siinä vain yksi elementti. Sitten on toki myös niin, että yhdellä toimialalla käyttöönotettu ja hyvin toimiva voi levitä. Totta kai toimialat myös oppivat toisistaan, eli hyvät käytännöt leviävät.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)