Verkkouutiset

Ohjelmajohtaja AL:lle: Työllisyyskokeilussa annetaan henkilökohtaista palvelua

Kaikilla asiakkailla on omavalmentaja, lupaa Pirkanmaan työllisyyskokeilun ohjelmajohtaja Aamulehdelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pirkanmaalla käynnistyy elokuun alussa työllisyyskokeilu, jossa noin 22 000 työtöntä työnhakijaa siirtyy te-toimistolta kuntien asiakkaiksi.

Kunnat ottavat kokeilussa hoitaakseen työttömän aktivointisuunnittelun, määräaikaishaastattelut, työnvälityksen, osaamisen kehittämiseen liittyvät palvelut sekä maahanmuuttajien kotouttamisen.

Ohjelmajohtaja Regina Saari Tampereen kaupungilta kertoo, että kokeilun tavoitteena on vähentää etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyttä sekä tuoda säästöjä kuntien työmarkkinatukimaksuosuuksiin. Kokeilussa panostetaan myös yritysyhteistyöhön piilotyöpaikkojen löytämiseksi.

– Meillä on tulossa ihan uudentyyppisiä alustoja, palvelukonsepteja, ryhmävalmennusta ja monenlaisia tukitoimintoja, joilla autetaan asiakkaita työllistymisessä. Tärkeintä on, että asiakas saa henkilökohtaista palvelua. Kaikilla asiakkailla on omavalmentaja, jota voi tavata tarpeen mukaan, Saari kertoo.

Työllisyyspalvelut hajautuvat Tampereella useampiin toimipisteisiin, kun niitä räätälöidään eri asiakasryhmien tarpeisiin.

Kokeilussa ei voi tehdä työvoimapoliittisia lausuntoja tai työttömyysturvaan liittyviä selvityksiä. Pirkanmaan te-toimiston johtajan Riku Immosen mukaan tämä saattaa aiheuttaa kömpelyyttä, kun kunta ei voi tehdä esimerkiksi palkkatukipäätöstä loppuun saakka.

– Se tuli ehkä pienenä pettymyksenä, että tietojärjestelmistä ja hallinnollisista syistä johtuen lausuntojen antaminen ei kunnissa onnistu. Siinä tulee turha välivaihe ja pelkään, että myös viive asiakastyössä. Asiakkaan etu ei tietenkään ole, että asiaa pompotellaan järjestelmästä ja ihmiseltä toiselle.

Vuoden 2018 loppuun kestävässä kokeilussa ovat Pirkanmaalta mukana Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi, Sastamala sekä Punkalaidun. Koko Suomessa on yhdeksän kokeilualuetta, joista Pirkanmaa on suurin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)