Verkkouutiset

Ohjeet olleet roiskimista vailla päämäärää

BLOGI

Syksyn pandemian hoito on kirjoittajan mukaan ollut tempoilevaa ja epärealistista.
Ville Väyrynen
Ville Väyrynen
Erikoislääkäri, Gastrokirurgi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pandemian hoito ja rajoittaminen onnistui keväällä sekä hallitukselta että Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta erinomaisesti. Ohjeistukset olivat selkeitä ja johdonmukaisia. Rajoitukset asetettiin määrätietoisesti ja testaus hoidettiin kohdennetusti. Linjauksista kuului välillä kritiikkiä, mutta toiminta oli loogista ja pääosin johdonmukaista. Tautitaakka jäi suhteellisen kevyeksi, terveydenhuollon kantokyky riitti kirkkaasti ja ymmärtääkseni ensi viestit talouden saamista iskuista ovat varovaisen positiivisia pahimpiin pelkoihin verrattuna.

Sitten tuli kesä, ennalta odotettu ”välirauha”. Ilmeisimmin myös jonkinasteinen hyvänolontunne tai herpaantuminen, koska syksyn yhtä lailla ennakoitu pandemian uusi tuleminen on näköjään vienyt sekä THL:n että hallituksen päätöksenteosta kaiken johdonmukaisuuden ja määrätietoisuuden. Testausohjeistus on ollut tempoilevaa ja epärealistista. Ohjeistuksia noudattavaan testaamiseen ei kyetä antamaan tarvittavia resursseja, jotta koulusta ja työpaikoilta poissaolot jäisivät siedettävän mittaisiksi. Ensin odoteltiinn testeihin pääsyä ja sitten testaamisen tehostuttua testivastauksia, tällä hetkellä pahimmillaan 4-5 vuorokautta. Flunssakausi on vasta edessä ja testien tarve tulee vielä kasvamaan rajusti.

Maskiohjeistuskin on vertaansa vailla. Maskeja suositellaan käytettäväksi joukkoliikenteessä ja  ”kun toisilleen ennestään tuntemattomat ihmiset kokoontuvat pidemmiksi ajoiksi sisätiloihin, jossa etäisyyden pitäminen ei ole mahdollista.” Yökerhoihin suositusta ei ole kuitenkaan jostain syystä katsottu tarpeelliseksi asettaa. Mediassa onkin ollut jo useita uutisia joukkoaltistumisista yökerhoissa, mikä ei sinänsä voi olla yllätys kenellekään. Maskien suojan tehokkuuden suhteen ei ole pitävää näyttöä suuntaan tai toiseen ja ilmeisesti siksi on päätetty seurata jonkinlaista kaikille kumartava protokollaa.

Lentokentillä ja maahan tullessa yleensäkin olisi tärkeää saada kattava seulonta käyntiin nykyisessä tautitilanteessa.  Tällä hetkellä testaustoiminta on kuitenkin varsin sattumanvaraista ja vaihtelevaa. Samalla kun kouluista ja päiväkodeista passitetaan kotiin ensimmäisestä niiskauksesta, ei riskialueilta Suomeen lentävistä saada testattua kuin pieni osa. Lentokenttiä lukuun ottamatta tämän hetken testikäytäntö on taas varsin tiukka ja kohdentamaton  tuottaen karkeasti yhden positiivisen löydöksen tuhatta testattua kohden. Eli resurssit kohdennetaan flunssapotilaisiin koronan suhteen todellisten riskipotilaiden sijaan. 15000-20000 päivittäin testattua odottavat negatiivisia vastauksiaan kotona kahdesta viiteen vuorokautta ollen samalla pois töistä, koulusta tai päiväkodista.

Muutaman viikon kuluttua lasten räkätautikierre pahimmillaan halvaannuttaa koko yhteiskuntamme testauskapasiteetin sakatessa. Ohjeistuksen mukaan testeihin tulee viedä lapset, joilla on koronaan sopivia oireita, pois lukien ”hyvin lieväoireiset” lapset. Koronaan sopivat oireet kattavat käytännössä kuitenkin kaikki kuviteltavissa olevat lasten infektio-oireet ja näin ollen ohjeistusta voi pitää edelleen varsin tiukkana. Oma tyttäreni odotti juuri negatiivista vastaustaan neljä vuorokautta. Mielenkiintoista nähdä, minkälaisiin mittoihin viive venyy flunssakauden alkaessa.

Työstäni kirurgina olen oppinut, että päätöksiä tulee kyetä tekemään ja niiden tulee olla johdonmukaisia sekä perusteltavissa. Epävarma lopputulos tulee hyväksyä ja suuntaa korjata tarvittaessa. Tempoilu, miellyttämishalu ja tarkoituksellinen epämääräisyys luovat vain hämmennystä, vastarintaa ja epäluottamusta. Sama pätee valtakunnalliseen päätöksentekoon. Tämänhetkinen poukkoilu antaa kuvan päämäärättömästä roiskimisesta, jossa tehdään vähän kaikkea, muttei mitään kunnolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)