Verkkouutiset

OAJ tavoittelee kiky-tuntien poistoa

OAJ tavoittelee naisvaltaisten koulutettujen alojen palkkaohjelmaa, joka ulottuisi useammalle sopimuskaudelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ haluaa myös varhaiskasvatuksen opettajat samaan sopimukseen muiden kunta-alan opettajien kanssa. Lisäksi järjestö haluaa eroon kiky-tunneista.

– Vähintään tulevan sopimuskauden yleisen linjan mukaisten palkankorotusten ja kohdennettujen lisäpalkankorotusten lisäksi tarvitaan palkkaohjelma, joka turvaa julkisen sektorin ansiokehitystä. Ansiotaso jää julkisalan asiantuntija- ja esimiestehtävissä alemmaksi kuin vastaavan koulutuksen saaneilla yksityisaloilla, vaikka työ julkisella sektorilla on erittäin vaativaa. Esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneen lähtöpalkka pitää nostaa 3[nbsp]000 euroon, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii.

Hän toteaa, että palkkaus on keskeinen tekijä, kun puhutaan julkisalan työpaikkojen kilpailukyvystä yksityissektoriin nähden.

– Kunta-ala tuottaa suomalaisten arvostamat, tärkeimmät peruspalvelut kaikille kansalaisille, ja esimerkiksi opettajan tehtäviin on edellytyksenä korkea koulutus ja säädöksin määritelty kelpoisuus. On tärkeää, että julkinen sektori pystyy kilpailemaan parhaista työntekijöistä, Luukkainen perustelee.

Kaikki opettajat samaan sopimukseen

Kuntien varhaiskasvatuksen opettajat OAJ haluaa siirtää kunnan yleisestä kvtes-työehtosopimuksesta opetusalan ovtes-sopimukseen, joka jo määrittää kaikkien muiden kunta-alan opettajien työehdot. Niistä OAJ neuvottelee suoraan KT Kuntatyönantajien kanssa, ja tähän samaan pöytään OAJ haluaa varhaiskasvatuksen opettajat.

– Ei ole mitään perusteita sille, että varhaiskasvatuksen opettajien työehdoista sovitaan eri pöydässä kuin muiden opettajien. Varhaiskasvatus on erottamaton osa koulutus- ja kasvatuspalveluiden kokonaisuutta. Nykyinen malli on jäänne ajalta, jolloin varhaiskasvatus oli osa kunnan sosiaalipalveluita. Asia pitää vihdoin korjata, Luukkainen sanoo.

– Haluamme eroon myös kiky-tunneista. Vastikkeeton työmäärän lisäys oli väliaikainen ratkaisu ja ei enää käy päinsä, hän toteaa.

Myös voimatoimiin valmiutta

– OAJ:n jäsenet tekevät arvostettua työtä, joka rakentaa maamme menestystä ja hyvinvointia. Opettajien ja esimiesten korkean koulutuksen ja tehtävien vaativuuden pitää näkyä nykyistä oikeudenmukaisemmin ensi kevään palkkaratkaisussa. Jos neuvottelut eivät etene tai eivät tuota tulosta, olemme varautuneet myös järjestöllisiin toimiin. Ensisijainen tavoite on toki nytkin saavuttaa sopimus neuvottelemalla, Luukkainen sanoo.

OAJ aikoo nostaa neuvotteluissa esille myös työhyvinvoinnin. Järjestö haluaa parannusta muun muassa työnohjaukseen, nuorten opettajien mentorointiin, työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen ja ehkäistä kuormitustekijöitä.

Kaikki OAJ:n jäsenistöä koskevat sopimukset ovat voimassa maaliskuun loppuun. Kunta-alan neuvottelut käynnistyvät tammikuun puolivälissä. OAJ:lla on yli 10[nbsp]000 jäsentä myös yksityisillä opetusaloilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)