Verkkouutiset

”Nyt vain niin on, että halaamalla ei rikoksentorjunta edisty”

Vihreät vastustivat eduskunnassa sakon muuntorangaistuksen palauttamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan täysistunnossa oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) esitteli sakon muuntorangaistuksen palauttamisen. Hänen mukaansa ehdotus on osa rangaistusten kiristämisen ohjelmaa, josta tuodaan pitkin syksyä esityksiä eduskuntaan.

Vihreiden Ville Niinistö sanoi oikeuspolitiikan asiantuntijoiden ja köyhyysasiantuntijoiden pitäneen ”hyvin ongelmallisena, että varattomia, hyvin heikossa asemassa olevia ihmisiä laitetaan heidän muista elämänhallinnanongelmistaan johtuen vankilaan, vaikka heidän tekemänsä rikos ei ole sentasoinen, että siitä vankilaan tulisi joutua”. Hänen mukaansa nyt kokoomus haluaa ”vain tätä pamppulinjaa näin periaatteessa, ilman faktoja”.

– Näyttää siltä, että hallitus menee tämmöiseen mielikuva- ja symbolipolitiikkaan, josta tulee valtionhallinnolle vain kustannuksia, eli sitten tarvitaan lisää vankilakapasiteettia, Ville Niinistö totesi.

Kokoomuksen Timo Heinosen mukaan on hyvä, että ”tälle vihreälle kriminaalipolitiikalle nyt saadaan muutos ja ennen muuta palautetaan rikoksen uhri nyt keskiöön”.

– Kyllä on oikein, että rikoksesta seuraa ihan jokaiselle tekijälle rangaistus, ja tämä vihreä kriminaalipolitiikka, jota nyt kymmenen vuotta on tällä osa-alueella noudatettu, on jättänyt monet ilman rangaistusta. Meillä on kauppiailla paljon valvontakamerakuvia, joissa kaljavarkaat vain naureskelevat valvontakameroille, kun he varastavat kaljaa kerta toisensa jälkeen tietäen, että he eivät tähän päivään asti ole siitä vastuuseen ja rangaistukseen joutuneet, Timo Heinonen sanoi.

Poliisitaustainen sinisten kansanedustaja Reijo Hongisto kommentoi VIlle Niinistön mainitsemaa elämänhallinnan puutetta.

– Mielestäni ihmisten puutteet eivät oikeuta häntä tekemään rikosta eivätkä oikeuta ottamaan luvatta toisen irtainta omaisuutta. Silloin kun syyllistyy rikokseen, niin silloin siitä tulee saada rangaistus. Ja se rangaistus täytyy laittaa toimeen.

Myös PS:n Jani Mäkelä sanoi muuntorangaistuksen palauttamisen olevan kannatettava yleisen oikeustajun toteutumisen kannalta.

Kerta toisensa jälkeen

Keskustan Mikko Savola sanoi Ville Niinistölle lujemminkin:

– Kyllä se, edustaja Niinistö, nyt vain niin on, että halaamalla ei kerta kaikkiaan rikoksentorjunta edisty. Nämä henkilöt ovat sellaisia, jotka kerta toisensa jälkeen syyllistyvät rikokseen, varastavat kauppiailta, ja kuten edustaja Heinonen mainitsi, pitävät näitä kauppiaita pilkkanaan, Mikko Savola totesi.

Vihreiden Olli-Poika Parviaisen mukaan he ovat kannattaneet muuntorangaistuksettomuutta, ”koska me haluamme huomioida tässä myös sellaisia näkökulmia, että esimerkiksi pelkästään rahalla ei selviä”.

Kokoomuksen Pia Kauma sanoi, että ”emme todellakaan voi halata kaikkia rikollisia vain sen takia, että heillä ei ole varaa maksaa näitä sakkoja”.

Sdp:n Ilkka Kantolan mielestä muuntorangaistus on periaatteellisesti hyvin vaikea.

– Sakkorangaistuksen siirtäminen ehdottomaksi vankeudeksi on valtavan suuri periaatteellinen hyppy rangaistuksen ankaroittamisessa. Ja toisaalta on periaatteellinen kysymys siitä, että joku voi selvitä toistuvista rikoksista ilman mitään rangaistusta, Ilkka Kantola sanoi.

Nostamme käden ylös

Kokoomuksen Ben Zyskowiczin mielestä vihreiden kriminaalipoliittinen linja on ”vankila ei auta mitään, eikä vankila paranna ketään”.

– Edustaja Olli-Poika Parviainen sanoi täällä, että vihreistä on väärin, että rahalla selviää rikoksista. Tarkoittaako tämä sitä, että te haluatte romuttaa koko sakkojärjestelmämme? Jos näin tehtäisiin, niin mitä te tekisitte niille tuhansille, jotka selviävät rikoksistaan rahalla eli maksamalla sakkoa? Pitäisikö ne ihmiset vapauttaa kokonaan mistään rangaistuksesta, joka teille sopii, vai pitäisikö ne panna vankilaan, joka teille ei sovi eikä varmaan sopisi valtiovarainministerillekään, Ben Zyskowicz kysyi.

Keskustan Markku Rossin mukaan eduskunnan tehtävä on korjata, kun lainsäädännössä tehdään selkeästi virhe.

Vihreiden Heli Järvinen sanoi kokoomuksen käsienpesun ja toisten syyttelyn olevan kerta kaikkiaan kestämätöntä.

Kokoomuksen Timo Heinonen vastasi, että ”eivät tässä käsiä kokoomuslaiset pese, vaan me nostamme käden ylös. Virhe on tehty, ja virhe on korjattava, ja me haluamme tämän korjata”.

– Puoli miljardia joka vuosi kauppa menettää näiden ammattinäpistelijöiden myötä. Kuka sen maksaa? Sen maksavat tavaran hinnassa, ruuan hinnassa ne rehelliset asiakkaat, jotka kaupassa käyvät. On oikein, että nyt tehdään toimenpiteitä sen eteen, että tällainen naureskelu valvontakameroille, kauppiaille ja muulle kaupan henkilökunnalle loppuu, sillä nyt näpistelijöillä on kuitenkin pelko siitä, että he joutuvat vastuuseen, niin kuin jokaisen pitää joutua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)