Verkkouutiset

Nyt sotilaskin loikkasi Pohjois-Koreassa – ”Koko maa on sekaisin”

Raja-alueelle lähetetyt asevoimien yksiköt eivät ole hillinneet laajaa salakuljetusta Kiinasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjoiskorealaisen rajavartijan kerrotaan loikanneen keskellä yötä Kiinaan Jalu-joen yli. Eteläkorealaisen Chosun Ilbo -lehden mukaan 7. armeijakunnassa palvellut sotilas ylitti rajan rynnäkkökiväärinsä ja 60 patruunan kanssa.

Komppanian poliittinen upseeri oli vaatinut sotilaalta työväenpuolueen nimissä lahjukseksi salakuljetettuja tupakka-askeja ja rahaa.

Koronapandemian myötä asetetut rajoitukset ovat kärjistäneet maan talouskriisiä äärimmilleen.

Pohjois-Korean hallitus on yrittänyt hillitä Kiinasta saapuvan tavaran salakuljetusta lähettämällä alueelle useita asevoimien yksiköitä. Sotilaiden läsnäolo on paikoitellen jopa lisännyt salakuljetuksen määrää.

Rajalle on myös levitetty maamiinoja, mikä on johtanut useisiin tahattomiin räjähdyksiin. DailyNK-julkaisun haastatteleman lähteen mukaan rajavartijat ovat jopa ajautuneet tulitaisteluihin keskenään.

Aseistetun rajavartijan loikkaus on herättänyt laajaa kuohuntaa alueella.

– Monet paikalliset ovat esittäneet pessimistisiä kommentteja tilanteesta. He sanovat, että koko maa ja myös asevoimat ovat sekaisin, lähde kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)