Verkkouutiset

Lukuisat kongressiedustajat yhteistyössä äärioikeiston kanssa

Yhdysvaltojen sanotaan olevan sisällissodassa, jossa ei vielä ammuta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Useilla Yhdysvaltain kongressin jäsenellä on läheiset suhteet väkivaltaisiin ääriliikkeisiin, kertoo New York Times.

Noin 150 edustajanhuoneen republikaanijäsentä tuki ex-presidentti Donald Trumpin väitteitä siitä, että marraskuun vaalit väärennettiin. Väite johti kongressirakennuksen valtaamiseen tammikuun alussa. Lisäksi kourallinen republikaaneja toimii läheisessä suhteessa ääriliikkeisiin, jotka yllyttävät väkivaltaan ja salaliittoteorioihin ja jonka jäsenet näyttävästi olivat valtaamassa kongressirakennusta.

Kongressiedustaja Paul Gosar Arizonasta vieraili NYT:n mukaan syksyllä Valanpitäjien (Oath Keepers) tilaisuudessa, jossa häneltä kysyttiin, onko Yhdysvallat matkalla kohti sisällissotaa.

– Me käymme sitä jo. Me vain emme ole vielä alkaneet ampua toisiamme, Gosar vastasi.

Coloradolainen edustaja Lauren Boebert puolestaan tekee yhteistyötä ääriliike Three Percentersin kanssa. Järjestö vaatii aselakien höllentämistä ja vastustaa Yhdysvaltain hallitusta. Järjestön jäseniä oli valtaamassa kongressirakennusta.

Edustaja Marjorie Taylor Greene Georgiasta kannattaa QAnon-salaliittoteorioita, jonka tukijoista osallistui kongressirakennuksen valtaamiseen. Taylor Greene on esittänyt demokraattipoliitikkojen teloittamista ja väittänyt, että Floridassa vuonna 2018 tapahtunut kouluampuminen oli lavastettu.

Floridalaisedustaja Matt Gaetz osallistui viime vuonna ”Ylpeiden poikien” (Proud Boys) tapahtumaan. Järjestön jäseniä oli valtaamassa kongressirakennusta, ja liittovaltion poliisi tutkii järjestön toimia.

Edustaja Andy Biggs Arizonasta on puolestaan osallistunut aktiivisesti kampanjaan, jossa vaadittiin perumaan marraskuun vaalitulos. Hän toimii puheenjohtajana edustajainhuoneen Freedom Caucus -toimikunnassa, jota pidetään oikeistolaisimpana ryhmittymänä Yhdysvaltain kongressissa.

NYT:n mukaan ei ole varmaa tietoa siitä, ovatko kyseiset edustajat yllyttäneet väkivaltaan ja kongressirakennuksen valtaamiseen muulla tavoin kuin tukemalla Trumpin väitteitä vaalituloksen väärentämisestä. Osa edustajista kiistää yhteydet ja kiistää myös kytkökset ääriliikkeisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)