Verkkouutiset

”Nyt loppu veronkorotuksille”

Kokoomus sanoo, että kuntien pitää lopettaa käynti kansalaisten kukkarolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus vastustaa kuntaveronkorotuksia. Se toteaa kuntavaaliohjelmassaan, että ihmisten pitää saada itse päättää, mihin he rahansa käyttävät.

– Talouden sopeutuskeino numero yksi ei saa olla kuntalaisten kukkarolla käyminen. Me vastustamme kunnallisveron korotuksia. Työn verotus on Suomessa jo tapissa. Sitä ei voi enää kiristää.

Kunnallisvero on tänä vuonna noussut 39 kunnassa. Edellisvuonna sitä korotti 53 kuntaa. 2000-luvulla kuntaveroa on joka vuonna korottanut vähintään 40 kuntaa. Seuraavat kuntavaalit järjestetään 18. päivänä huhtikuuta.

– Tavoitteemme on, että kunnallisveroa ei nosteta suomen kunnissa valtuustokauden aikana. Myös kunnallinen piiloverottaminen ja elämisen kustannusten nousu on laitettava kuriin.

”Piiloveroihin” kokoomus lukee jätemaksut, sähkönsiirtomaksut, vesimaksut ja muut veronkaltaiset maksut.

– Maksujen korottaminen joka vuosi ei saa olla tapa paikata kunnan heikkoa taloustilannetta. Ensin on aina tehtävä kaikki mahdollinen tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Kokoomus ilmoittaa myös vastustavansa maakuntaveroa ”jyrkästi”, koska se kiristäisi työn verotusta.

– Kokoomus haluaa korjata sosiaali- ja terveyspalvelujen ongelmat nykyjärjestelmän pohjalta ilman maakuntia. Maakuntamalli tuo vain lisää ongelmia.

Maakuntaveroa ei peritä tällä hetkellä, vaan se on tarkoitus aloittaa vuonna 2026. Syynä verolle on, että sosiaali- ja terveyspalvelut (sote) järjestetään jatkossa maakunnissa eikä enää kunnissa. Kun maakuntaveron periminen aloitetaan, lasketaan samalla kuntaveroa. Hallitus on ilmoittanut tavoitteekseen, että kokonaisverotus ei kiristy.

Kokoomus epäilee hallituksen tavoitetta.

– Maakuntamalli rakentaa uuden alueellisen tulonsiirtoautomaatin, kiristää verotusta ja vie palvelut kauemmas ihmisestä. Maakuntamalli lisää byrokratiaa sekä vie päätösvallan kuntien ja kaupunkien valtuustoista sosiaali- ja terveysministeriöön.

Kokoomuksen mielestä sote-palvelut pitää jatkossakin järjestää nykyisen kuntamallin pohjalta ilman maakuntia.

– Maakuntabyrokratia ei paranna yhtään sairasta.

Kokoomus katsoo, että sote-palveluja voidaan parantaa ottamalla käyttöön nykyistä laajempi pakollinen palveluseteli. Tärkeintä ei ole se, tuottaako palvelut yksityinen yritys, järjestö vai julkinen järjestäjä, kunhan hoitoon pääsee nopeasti. Tuottavuutta pitää parantaa, jotta yhteiset rahat käytetään tehokkaasti, puolue vaatii.

– Kuntataloutta pitää hoitaa niin kuin omaakin. Velat on maksettava, enempää ei voi tuhlata kuin tienaa, pahan päivän varalle pitää säästää ja tulevaisuuteen kannattaa investoida. Me emme hyväksy leväperäistä taloudenhoitoa, jossa ongelmiin ei puututa tai asioita ei yritetä tehdä paremmin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)