Verkkouutiset

Nyhtökauran kehittäjästä Helsingin yliopiston vuoden alumni

Reetta Kivelä on toinen nyhtökauran kehittäneen startup-yhtiön perustajista ja sen teknologiajohtaja. Hän aloitti nyhtökauran kehittelyn vuonna 2014 kotikeittiössään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yliopiston alumniyhdistys on valinnut vuoden alumniksi 2018 nyhtökauran kehittäjän Reetta Kivelän, yliopisto kertoo tiedotteessaan. Tehtävään valitaan vuosittain henkilö, joka on toiminnallaan tukenut Helsingin yliopiston periaatteita, akateemisen koulutuksen arvostusta ja nostanut ”akateemista Helsingin henkeä”.

– Nyhtökauran ideaan oli helppo sukeltaa sisään, kun minulla oli omat kokemukseni työssäkäyvänä kasvissyöjä-äitinä. Ei ollut aikaa liottaa linssejä, Kivelä toteaa.

Nyhtökaura on valmistettu hiertämällä kotimaisesta kaurasta, härkäpavusta ja herneestä. Sitä myydään sekä maustamattomana että valmiiksi maustettuina versioina.

Kivelä aloitti kemian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1996 ja vaihtoi vuonna 1998 pääaineekseen elintarvikekemiaan. Maisteriksi hän valmistui vuonna 2003.

Kivelä suoritti jatko-opinnot vuosina 2007–2011 Helsingin yliopiston viljateknologian tutkimusryhmässä. Hänen väitöskirjansa valittiin vuonna 2011 Helsingin yliopiston soveltavien biotieteiden vuoden väitöskirjaksi. Kivelä oli ensimmäisenä maailmassa löytänyt hapettumismekanismista syyn siihen, miksi kauran beetaglukaani usein pilkkoutuu säilytyksessä.

– Innovaatioita syntyy, kun erilaiset ihmiset katsovat maailmaa eri näkökulmista.

Helsingin yliopiston alumnitoiminnassa on mukana yli 7000 ihmistä. Erityisen tärkeänä toimintamuotona Kivelä pitää mentorointia.

– Minua on aikoinaan mentoroitu, ja toivoisin että pääsisin itsekin mentoroimaan. Näin muut voisivat hyödyntää minun kokemuksiani tulevaisuudessa ja tehdä maailmaa paremmaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)