Verkkouutiset

Yli puolet Venäjän nuorista harkitsee muuttoa pois

Maastamuuttoa harkitsevien osuus on kasvanut nopeasti kuluvan vuoden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan suurin osa venäläisnuorista haluaa muuttaa ulkomaille.

Itsenäisen Levada-tutkimuskeskuksen kyselyssä 53 prosenttia 18–24-vuotiasta ilmaisi halukkuutensa poistua Venäjältä. Osuus on kasvanut 16 prosenttiyksikköä vain viiden kuukauden aikana. Maastamuuttoa harkitsevien nuorten määrä oli edellisen kerran yhtä korkea vuonna 2009.

25–39-vuotiaista 30 prosenttia ja kaikista ikäryhmistä 21 prosenttia haluaisi poistua maasta.

The Moscow Timesin mukaan vastaajat olivat erityisen huolissaan Venäjän taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta, terveydenhoidon puutteista ja lastensa tulevaisuudesta. Presidentti Vladimir Putinin kannatus oli heikompaa maastamuuttoa harkitsevien joukossa.

– Nuoret eivät ole vakuuttuneita yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta. Heidän elämänsä ei ole myöskään yhtä vakiintunutta kuin vanhemman sukupolven. Nuoret keskittyvät globaaleihin tiedonvälityskanaviin ja ovat todennäköisemmin mukana rajat ylittävässä kielellisessä ja kulttuurisessa tilassa, Levadan sosiologi Stepan Goncharov muotoili Bell-uutissivuston mukaan.

Kyselyyn vastasi yhteensä 1601 henkilöä eri puolilla Venäjää syys–lokakuun vaihteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)