Verkkouutiset

Normaalipainoinenkin voi pienentää sydänriskejään syömällä vähemmän

Monet sydänsairauksien riskitekijät voisivat vähentyä yksinkertaisesti syömällä hieman vähemmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen perusteella noin kymmenen prosentin vähennys energiansaannissa parantaisi ylipainoisten, mutta myös normaalipainoisten terveyttä.

Tulosten mukaan energiansaannin vähentäminen paitsi tiputti painoa, myös paransi koehenkilöiden kolesteroliarvoja, verenpainetta ja insuliiniherkkyyttä ja vähensi tulehdusmerkkiaineita.

Tämä havaittiin kahden vuoden seurannassa verrattuna samanikäisiin koehenkilöihin, jotka noudattivat normaalia ruokavaliotaan.

Koehenkilöt tavoittelivat 25 prosentin vähennystä kalorinsaannissaan, mutta saavuttivat keskimäärin 11 prosentin pudotuksen. Tämäkin riitti kuitenkin karistamaan keskimäärin 7,5 kiloa painoa, mistä viisi kiloa oli rasvaa. Suotuisat vaikutukset sydänriskitekijöihin eivät kuitenkin selittyneet vain painonpudotuksella.

Jos tulokset varmistuvat lisätutkimuksissa, hyvin pienet vähennykset päivittäisessä energiansaannissa voisivat auttaa lukuisia ihmisiä välttymään sydän- ja verisuonitaudeilta, mutta myös diabetekselta ja muilta sairauksilta, joiden riskitekijät ovat samoja.

Tutkimukseen osallistui 218 tervettä 21–50-vuotiasta miestä ja naista. Heistä 143 satunnaistettiin ryhmään, jossa energiansaantia pyrittiin vähentämään 25 prosentilla ja loput toimivat verrokkeina.

Osallistujien painoindeksit olivat välillä 22–28. Normaalipainon rajat ovat 18,5–25 ja ylipainon 25–30. Painoindeksi lasketaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Esimerkiksi: 78 kg / (1,70 m × 1,70 m) = painoindeksi 27.

Nykyään arviolta kolmannes koko ihmiskunnasta on ylipainoisia tai lihavia. Suomalaismiehistä jopa kolme neljästä ja -naisista kaksi kolmesta on ylipainoisia. Lihavia on noin neljännes aikuisväestöstä. Myös lasten ja nuorten lihavuus on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana. Joka neljäs 2–16-vuotias suomalaispoika ja joka kuudes tyttö on ylipainoisia.

Tutkimus julkaistiin Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä ja siitä raportoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)