Verkkouutiset

Norjassa rajut sulkutoimet mutaatiolöydösten takia

Brittivarianttia on löydetty Norjassa nyt 70 tapausta, joista 17 liittyy uuteen purkaukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Norjassa löydettiin viime viikolla uusia tapauksia koronaviruksen brittimuunnosta. Tapauksia todettiin Oslon lähellä sijaitsevassa kunnassa. Uudet mutaatiotapaukset saivat norjalaisviranomaiset pelkäämään, että virusmutaatio voi lähteä leviämään enemmän kuin aiemmin uskottiin.

Infektiotorjuntajohtaja Frode Forlandin mukaan Norja aikoo nyt tehdä kaikkensa, että virusvariantti ei pääse leviämään yhteiskunnassa. Kymmenen kuntaa sen kunnan ympärillä, jossa tapaukset todettiin, on ottanut käyttöön korkeimman 5. tason rajoitustoimet. Ne sisältävät muun muassa kulttuuripaikkojen, ostoskeskusten ja korkeakoulujen sulkemisen.

Lisäksi hallitus on päättänyt ottaa käyttöön kovia toimia vielä 15 muun kunnan alueella varianttilöydösalueen ympärillä.

Norjassa on todettu nyt 70 brittimuunnostapausta, joista 17 liittyy Oslon ulkopuolella löydettyyn taudinpurkaukseen, sanoo Frode Forland Ruotsin yleisradio SVT:lle.

Ruotsissa on löydetty noin 50 brittivarianttitapausta. Kysymykseen siitä, pitäisikö Forlandin mielestä myös Ruotsin ryhtyä sulkutoimiin, hän vastaa:

– Jos löytyy kasvua uuden mutaation leviämisessä, uskon että se on hyvä strategia. Mutta tärkeintä on, että testausta lisätään.
Ruotsissa aiotaan lisätä uuden virusvariantin kartoittamista. Maan alueita on pyydetty lähettämään 10 prosenttia kaikista koronanäytteistä sekvensointia varten.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)