Verkkouutiset

Norjalaistutkijan mielestä Venäjä voi iskeä Huippuvuorille

Venäjän sotilaallisen uhan painopiste on professorin mukaan siirtymässä Itämereltä 'helpompiin' kohteisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän sotilaallisen aggression uhka Itämerellä on norjalaisprofessorin mukaan aiempaa vähäisempi. Norjan alueeseen kohdistuvan iskun mahdollisuus on kuitenkin samaan aikaan kasvanut.

– Itämeren alueen turvallisuustilanne on huomattavasti aiempaa parempi. Se on ehkä jopa niin hyvä kuin mikä nykyoloissa on ylipäätään mahdollista, Oslon rauhantutkimusinstituutin (PRIO) tutkimusprofessorin ja amerikkalaisen Brookings-ajatushautomon tutkija Pavel Baev arvioi Riiankansainvälisessä turvallisuuskonferenssissa.

Ansio turvallisuustilanteen parantumisesta kuuluu hänen mielestään erityisesti Natolle, joka on vuonna 2014 tapahtuneen Krimin valtauksen jälkeen määrätietoisesti vahvistanut Venäjään kohdistuvaa sotilaallista pidäkettä Itämerellä. Myös Suomi ja Ruotsi ovat hänen mukaansa reagoineet Venäjän muodostamaan uhkaan konkreettisin toimin.

– Venäjän pyrkimyksiin projisoida voimaa Itämerelle on nähdäkseni vastattu erinomaisen hyvin. Emme silti voi levätä laakereillamme, vaan puolustuskyvyn ja riittävän pelotteen eteen on edelleen jatkuvasti tehtävä töitä, Baev toteaa.

Hän uskoo sotilaallisen voimankäytön säilyttävän keskeisen asemansa presidentti Vladimir Putinin keinovalikoimassa myös jatkossa. Venäjän poliittisen johdon valmius riskinottoon ja omien tappioiden hyväksymiseen on hänen mukaansa merkittävästi korkeampi kuin lännessä, ja Kreml pitää sitä merkittävänä valttikorttina.

Seuraava Krim?

Tilanteessa, jossa taloudelliset realiteetit pakottavat Venäjän karsimaan puolustusmenojaan, sotilaallista voimaa käytetään Baevin mukaan entistä todennäköisemmin ”helppoihin” kohteisiin. Sellaisia ei Itämerellä hänen mielestään ole.

– Arktisella alueella Venäjällä on sen sijaan tällä hetkellä kiistaton sotilaallinen ylivoima. Huippuvuorille, jotka on vanhan kansainvälisen sopimuksen perusteella demilitarisoitu, Venäjä voisi kävellä sisään tuosta vain, Baev sanoo.

– Venäjällä on siellä jo nyt siirtokunta, ja esimerkiksi kalastuskiistat voisivat tarjota kätevän tekosyyn sotilasoperaatiolle.

Lähettämällä joukkojaan Norjalle kuuluville Huippuvuorille Venäjä asettaisi Baevin mukaan Naton vaikeiden ja liittokunnan yhtenäisyyttä koettelevien valintojen eteen.

– Juuri tällaista maihinnousuoperaatiota venäläisjoukot simuloivat äskettäisessä Vostok 2018 – suurharjoituksessa Kotelnyin saarella Itä-Siperiassa, hän varoittaa.

– Naton olisi ehdottomasti vahvistettava sotilaallista pidäkettään myös arktisella alueella.

LUE MYÖS:
https://www.verkkouutiset.fi/tutkija-venajan-suurharjoituksesta-psykologisen-sodankaynnin-
operaatio/
https://www.verkkouutiset.fi/jannitteet-kasvavat-pohjoisessa-kolme-venaja-uhkakuvaa/

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)