Verkkouutiset

Norja varoittaa kansalaisiaan: Espanja voi muuttua punaiseksi

Koronatapaukset lisääntyvät vauhdilla Espanjassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Norja on lähettänyt kaikille Espanjassa oleskeleville kansalaisilleen varoituksen koronatilanteen pahenemisesta.

Asiasta uutisoivan Norway Todayn mukaan on varoitettu terveysviranomaisten toimesta tekstiviestillä, joka on lähetetty kaikille niille, joilla on norjalainen SIM-kortti ja jotka oleskelevat Espanjassa. Tekstiviestin mukaan Espanja voi muuttua jo perjantaina ”vihreästä maasta punaiseksi maaksi”.

Tekstiviestissä viitataan Norjan kansanterveyslaitoksen (NIPH) luomaanj koko Euroopan laajuiseen koronakarttaan, joka seuraa maiden virustilanteen kehittymistä. Mikäli kartassa maa muuttuu punaiseksi matkan aikana, velvoitetaan matkailijoilta kymmenen päivän karanteenia maahan palatessa.

Nykyisessä tartuntatilanteessa on todennäköistä, että Espanjaan matkustaneet norjalaiset joutuvat jäämään karanteeniin tämän viikon perjantaista alkaen, Norjan avustava terveysjohtaja Espen Rostrup Nakstad kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Norjassa karanteenivapaa matkustaminen edellyttää, että koronatartuntojen esiintyvyys on matalampi kuin 20 tautitapausta 100[nbsp]000 asukasta kohden kahden edellisen viikon aikana ja alle viisi prosenttia maan testatuista näytteistä on negatiivisia.

Moni suomalainen on elätellyt toiveita Espanjan-lomasta syksyllä.

Suomessa niistä maista, joiden osalta sisärajatarkastukset on täysin poistettu, ei vaadita koronakaranteenia. Suomesta saa vapaasti matkustaa seuraaviin maihin: Islanti, Latvia, Liettua Norja, Tanska, Viro, Alankomaat, Andorra, Belgia, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Liechtenstein, Malta, Saksa, San Marino, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Unkari ja Vatikaani.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)