Verkkouutiset

Norja pyytää USA:ta lähettämään lisää sotilaita maahan

Amerikkalaissotilaat on tarkoitus sijoittaa Pohjois-Norjaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Norja aikoo pyytää Yhdysvaltoja yli kaksinkertaistamaan maassa olevien amerikkalaisjoukkojen määrän. Radio Free Europen mukaan Norjan hallitus haluaa Yhdysvaltojen sijoittavan maahan 700 merijalkaväen sotilasta ensi vuodesta alkaen.

Tällä hetkellä Norjassa on noin 330 amerikkalaissotilasta. Joukot lähetettiin Norjaan viime vuonna vastauksena Venäjän aggressiiviseen toimintaan Ukrainassa ja Itämerellä. Moskova varoitti jo tuolloin amerikkalaisten läsnäolon heikentävän Venäjän ja Norjan suhteita ja kasvattavan jännitteitä.

Norjan ulkoministeri Ine Eriksen Soereiden mukaan amerikkalaisjoukkojen määrän lisäämisellä on laaja tuki Norjan parlamentissa.

Norjalaisten mukaan kyse ei ole pysyvästä amerikkalaistukikohdasta. Sotilaita on määrä sijoittaa maahan viiden vuoden rotaatioissa.

Uudet joukot on tarkoitus sijoittaa aiempaa pohjoisempaan Tromssan alueelle noin 420 kilometrin päähän Venäjän rajasta.

– Emme näe mitään vakavaa syytä siihen, miksi Venäjä reagoisi, vaikka odotammekin, että se toimii näin, koska niin käy aina (Nato-) liittolaisten harjoitusten kohdalla, Soereide kommentoi.

Yhdysvallat on Norjan hallituksen mukaan ilmaissut myös halunsa valmistella Oslon lähistöllä oleva lentotukikohta siihen, että sinne voitaisiin sijoittaa enintään neljä amerikkalaista hävittäjää.

Norjan puolustusministeri Frank Bakke-Jensenin mukaan laajennetun amerikkalaisosaston tarkoitus on tehostaa Nato-joukkojen harjoittelua kylmissä oloissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)