Verkkouutiset

Nordean pankkikonttoreihin vain ajanvarauksella

Konttorit siirtyvät maanantaina toimimaan pelkästään ajanvarauksella koko maassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taustalla muutoksille on Suomen vaikeutunut koronatilanne sekä siihen liittyvät uudet rajoitukset ja suositukset. Muutokset ovat voimassa toistaiseksi.

– Haluamme kaikin tavoin varmistaa asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuuden vallitsevassa tilanteessa. Koronatilanteen muuttuessa vakavammaksi päätimme siirtyä konttoritapaamisissa ajanvaraukseen kaikissa Nordean konttoreissa. Suosittelemme fyysistä konttoriasiointia vain niissä asioissa, joita asiakas ei voi hoitaa etäpalveluissa. Lähtökohtaisesti asiakkaiden palvelu pyritään hoitamaan verkko- ja puhelintapaamisina, sanoo Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja Jani Eloranta.

Hänen mukaansa Nordean asiakkaat ovat omaksuneet pandemian aikana sähköiset toimintatavat nopeasti. Esimerkiksi pandemian alkuvaiheessa keväällä 2020 verkkotapaamiset kasvoivat yli 70 prosenttia.

Nordean mukaan pankkipalveluiden turvallisuus pyritään varmistamaan monin tavoin. Konttoreiden asiakaspalvelutilanteissa Nordean henkilöstö käyttää kasvomaskeja tai joissain tapauksissa suojavisiirejä. Myös asiakkaille suositellaan vahvasti maskin käyttöä. Konttoreista saa kertakäyttömaskin asioinnin ajaksi.

Lisäksi kaikkien Nordean kassapalveluja tarjoavien konttoreiden asiointitiskeille on asennettu jo pandemian alkuvaiheessa pisaratartunnoilta ehkäisevät suojalasit.

Nordea on laajentanut senioreiden digineuvontansa nyt verkon välityksellä tapahtuvaksi. Ensimmäiset verkon avulla järjestetyt tilaisuudet on järjestetty paikallisesti yhdessä seniorijärjestöjen kanssa vuoden alussa ja nyt tilaisuudet laajennetaan valtakunnalliseksi maaliskuun puolivälistä alkaen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)