Casper von Koskull. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Nordea odottaa koko vuoden tuloksensa paranevan

Alkuvuoden hitaan kasvun jälkeen Nordea odottaa melko maltillista kasvua vuoden loppupuolelle.

Nordean konsernijohtaja Casper von Koskullin mukaan vuoden toisella neljänneksellä näkyi merkkejä liiketoiminnan vireen kohenemisesta joillakin Nordean ydinmarkkinoista.

– Vaikka odotamme alkuvuoden hitaan kasvun jälkeen melko maltillista kasvua myös vuoden loppupuolella, tuotot eivät todennäköisesti yllä tänä vuonna samalle tasolle kuin vuonna 2017. Tuloksen odotamme kuitenkin olevan tänä vuonna suurempi kuin viime vuonna, von Koskull toteaa pankin tulostiedotteessa.

Nordean peruspankkitoiminnan tuottoa kuvaava korkokate pieneni huhti-kesäkuussa vuodentakaisesta 9 prosenttia 1,07 miljardiin euroon, mutta liiketoiminnan tuotot kasvoivat samalla kun kulut vähenivät. Lisäksi luottotappiot vähenivät, ja liikevoitto kasvoi 31 prosenttia 1,33 miljardiin euroon.

– Panostuksemme asiakastyytyväisyyden parantamiseksi alkoivat tuottaa tulosta toisella neljänneksellä ja kehitys oli oikeansuuntaista monissa liiketoiminnoissa sekä yritys- että henkilöasiakassektorilla, konsernijohtaja Casper von Koskull kertoo pankin tulostiedotteessa.

Nordea on von Koskullin mukaan viime vuosina yksinkertaistanut toimintaansa ja keskittynyt pohjoismaisiin markkinoihin ja asiakkaisiin. Digitaalisen Gjensidige Bankin hankinta on hänen mukaansa askel tällä tiellä. Nordea kertoi heinäkuun alussa ostavansa norjalaisen Gjensidige Bankin ja tekevänsä strategisen yhteistyösopimuksen vakuutusyhtiö Gjensidigen kanssa.

Toinen merkittävä virstanpylväs Nordean muutoksessa von Koskullin mukaan saavutettiin, kun Euroopan keskuspankki myönsi pankkitoimiluvan Nordea Bankille, josta tulee konsernin emoyhtiö sen jälkeen, kun konsernin kotipaikka on siirretty Tukholmasta Helsinkiin.

– Pankkitoimilupa on välttämätön, jotta Nordea voi toimia pankkiunionissa ja sitä kautta lisätä vakautta ja ennakoitavuutta ja saada tasavertaiset toimintaedellytykset eurooppalaisten kilpailijoiden kanssa, hän muistuttaa.

Kommentit