Verkkouutiset

Nordea laittoi kahden vuoden osinkonsa maksuun lokakuussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Nordea-johtaja KL:lle: Tämä oli koronan suurin yllätys

Koronan vaikutukset olivat Matti Ahokkaan mukaan pelättyä pienemmät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronapandemia aiheutti pelättyä huomattavasti vähemmän luottotappioita, ja asuntomarkkinat ovat selvinneet pandemiasta hyvin. Näin toteaa Nordean sijoittajasuhteista vastaava johtaja Matti Ahokas Kauppalehden Aamiainen Jari Korkin kanssa -videohaastattelussa.

Ahokas luonnehtii tätä koronan ”suurimmaksi yllätykseksi”.

– Erityisesti Ruotsissa ja Tanskassa asuntojen hinnat ovat olleet kovassa nousussa, tosin sielläkin vauhti on nyt hiukan tasaantunut. Suomessakin on nähty, että korona on saanut ihmiset panostamaan asumiseen, Ahokas sanoo.

Nordea ei enää pelkää luottotappioita, Ahokas kertoo.

– En usko, että olemme vielä päässeet ohi kaikesta, mutta onneksi vaikutukset taloudelle, pankkisektorille ja asiakkaille ovat olleet pienemmät.

Pankki laittoi lokakuussa vuosilta 2019–2020 koronan takia jakamatta jääneet osingot maksuun.

– Osingot kuuluvat osakkeenomistajille ja halusimme maksaa ne ulos mahdollisimman nopeasti. EKP on omissakin analyyseissaan todennut, että osinkojen jäädytyksellä on ollut myös haittavaikutuksia. Mutta nyt ollaan normaalitilanteessa, ja me olemme siihen tyytyväisiä, Ahokas toteaa.

Nordea on EKP:n suorassa valvonnassa, ja myös johdonmukaisesti noudattanut keskuspankin pandemian aikaista suositusta olla maksamatta osinkoja ennen syksyä 2021.

– Nyt on palattu normaaliin rytmiin, ja hyvä niin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)