Verkkouutiset

Nordea arvioi vakavan taantuman riskin vähentyneen

Hyvän tuloksen tehneen pankin konsernijohtaja toteaa kuitenkin epävarmuuden jatkuvan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nordean konsernijohtaja Frank Vang-Jensen arvioi talouden taantumariskin vöhentyneen.

– Olemme viimeksi kuluneiden neljännesten aikana nähneet, miten ihmiset, yritykset ja yhteiskunnat ovat sopeutuneet uuteen elämäntapaan COVID-19-pandemian seurauksena. Olemme nähneet asteittaista elpymistä, mutta kohdanneet myös takaiskuja. Vaikka epävarmuus jatkuu, uuden vakavan taantuman riski on pienentynyt, Vang-Jensen toteaa pankin tulostiedotteessa,

Nordean liiketoiminnan kasvu jatkui hänen mukaansa heinä-syyskuussa monella osa-alueella, etenkin asuntolainoissa ja säästämisen tuotteissa. Vertailukelpoinen liikevoitto parani vuodentakaisesta 24 prosenttia 1 085 miljoonaan euroon. Tuotot kasvoivat 4 prosenttia, ja kulut vähenivät 6 prosenttia.

Myös luottosalkun laatu on Vang-Jensenin mukaan pysynyt vahvana.

– Luottotappioiden nettomäärä oli kaksi miljoonaa euroa positiivinen. Pidimme johdon harkintaan perustuvan puskurin ennallaan 650 miljoonassa eurossa, koska pandemian täysimääräiset talousvaikutukset ovat edelleen epävarmat. Arvioimme aiemman ilmoituksemme mukaisesti, että nettomääräiset luottotappiot jäävät alle yhteen miljardiin euroon koko vuodelta 2020, hän kertoo.

Nordealle hän lupaa hyvää kehitystä myös jatkossa.

– Olemme vahvistaneet markkina-asemaamme, parantaneet asiakaskokemuksia ja tehostaneet toimintaamme. Pidämme saman suunnan myös lähivuosina.

Nordean tulos ja näkymät otettiin markkinoilla myönteisesti vastaan, ja pankin osakekurssi oli perjantaina iltapäivällä 3,5 prosentin nousussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)