Verkkouutiset

Nopean kasvun yritykset Suomessa poikkeavat muista pohjoismaista

Meillä toimivista scale-up-yrityksistä jopa yli puolet on itsenäisiä yrityksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa nopean kasvun niin sanottuja scale-up-yrityksiä on tuoreen raportin mukaan muihin pohjoismaihin verrattuna suhteellisen vähän. Vuosina 2014–2017 ne olivat kuitenkin liikevaihdolla ja henkilöstömäärällä mitattuina pohjoismaiden suurimpia ja kasvoivat hyvää vauhtia.

– Liikevaihdolla mitattuna suomalaisyritykset kasvoivat nopeimmin, henkilöstömäärässä hieman pohjoismaista keskiarvoa hitaammin, kirjoittavat yliaktuaarit Pontus Lindroos ja Sini Liukkonen Tilastokeskuksen Tieto ja trendit -julkaisussa.

Scale-upin eli nopeasti kasvava kasvuyrityksen henkilöstömäärä on määritelmän mukaan ensimmäisenä vuonna yli 10 henkilötyövuotta ja liikevaihto vähintään 2 miljoonaa euroa. Keskimääräinen vuosikasvu on kolmen vuoden aikana vähintään 20 prosenttia vuodessa.

Tilastokeskus on muiden pohjoismaisten tilastovirastojen kanssa osallistunut Nordic Scalers-hankkeeseen, jonka tuloksena on julkaistu alkuvuodesta raportti Scale-ups in the Nordics – statistical portrait 2008-2016 sekä nyt syksyllä toinen raportti Scale-ups in the Nordics 2017.

Syksyllä julkaistun raportin mukaan vuosina 2014–2017 henkilötyövuosien määrä kasvoi pohjoismaisissa scale-up-yrityksissä noin 250 000:lla.

Keskimäärin 70 prosenttia pohjoismaisista scale-up-yrityksistä kuuluu konserniin. Suomi erottuu tästä poikkeuksena, sillä Suomessa toimivista scale-up-yrityksistä jopa yli puolet on itsenäisiä yrityksiä.

Muissa Pohjoismaissa suurin osa scale-up-yrityksistä toimii kaupan aloilla, joissa yritykset, etenkin nopeasti kasvavat, tyypillisesti ovat osa suurempaa ketjua. Suomessa sen sijaan suurin osa nopean kasvun yrityksistä on rakennusalalla, jossa on enemmän pieniä itsenäisiä toimijoita.

Yli puolet korkean teknologian teollisuuden ja joka kolmas matalamman teknologian teollisuuden scale-up-yrityksistä osallistuivat vientiin suoraan, mikä on huomattavan suuri osuus verrattuna esimerkiksi kaikkiin suomalaisiin yrityksiin.

Raportissa kiinnitettiin erityishuomiota teollisuuden ja kaupan alan viejiin sekä tietointensiivisten palvelualojen yrityksiin. Vientiyritykset ovat usein kilpailukykyisempiä kuin kotimaan markkinoilla toimivat yritykset ja tietointensiivisillä palvelualoilla toimivien yritysten voidaan olettaa olevan innovatiivisempia muihin yrityksiin verrattuna.

Näistä kolmesta ryhmästä eniten yrityksiä oli tietointensiivisillä palvelualoilla. Näille yrityksille tyypillisintä oli kasvaa henkilöstömäärällä mitattuna. Tämä poikkeaa teollisuuden ja kaupanalan viejistä, joille tavallisinta oli kasvu liikevaihdolla mitattuna.

Tulos kertoo raportin mukaan siitä, että palvelualoilla voi olla vaikeampi kasvaa nopeasti kasvattamatta henkilöstöä. Tästä huolimatta tietointensiivisillä palvelualoilla oli eniten yrityksiä kaikissa kolmessa scale-up-luokassa. Tarkemmalla toimialatasolla kasvua oli erityisesti it-alalla.

Selvä enemmistö pohjoismaisista scale-up-yrityksistä toimii pääkaupunkiseuduilla.
Suomessa scale-up-yritysten toiminta keskittyy suurimpien kaupunkien läheisyyteen. Jokaisessa maakunnassa on scale-up-yrityksiä, mutta lähes puolet niistä toimii Uudellamaalla. Joukosta erottuvat myös Tampereen, Turun ja Oulun lähialueet, mutta niissäkin scale-upien osuus jää noin kahdeksaan prosenttiin.

Scale-up-yritysten alueellinen jakautuminen heijastaakin raportin mukaan pitkälti väestön ja yrityspopulaation keskittymistä kasvukeskuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)