Verkkouutiset

Nokian Renkaat varoitti tuloksensa laskevan merkittävästi

Alhainen kysyntä, kiristynyt kilpailu ja kasvaneet varastot painavat yhtiötä varsinkin Venäjällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nokian Renkaat kertoi perjantaina, että tänä vuonna yhtiön liikevaihto vertailukelpoisilla valuutoilla laskee ja liikevoitto jää merkittävästi viimevuotista alhaisemmaksi.

Yhtiön mukaan viime vuoden aikana kilpailu on rengasmarkkinoilla kiristynyt Euroopassa. Lisäksi loka-joulukuussa lämmin talvi päämarkkinoilla vaikutti talvirenkaiden kysyntään.

Vuoden aikana Venäjän markkina on yhtiön mukaan laskenut odotusten vastaisesti. Alhainen kuluttajakysyntä, uusien autojen myynnin lasku sekä lisääntynyt kilpailu aiheuttivat yhtiön mukaan merkittävän nousun vuoden lopun rengasvarastoissa Venäjän jakelukanavassa.

Nokian Renkaat kertoo myös jatkavansa tänä vuonna kasvustrategiansa toteuttamista Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suunnitelmansa mukaisesti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)