Verkkouutiset

Noin sata miljoonaa kärsii alkoholiongelmista

Maailmanlaajuisesti noin sadalla miljoonalla aikuisella on alkoholiongelma.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huumeongelmien kanssa kamppailee lähes 50 miljoonaa, tuore tutkimus osoittaa.

Tulokset perustuvat The Global Burden of Disease -hankkeen raporttiin, joka kattaa lähes 200 maan päihde- ja terveystietoja vuosilta 1980–2016.

Tulosten perusteella alkoholiriippuvuus on edelleen yleisin päihderiippuvuus, ja siitä kärsii noin sata miljoonaa aikuista. Suurin taakka on Itä-Euroopassa, mutta viime vuosina alkoholiongelmat ovat yleistyneet myös monissa Afrikan maissa.

Alkoholi aiheuttaa terveysongelmia varsinkin köyhissä ja keskituloisissa maissa, mutta huumeiden käytöstä aiheutuvat ongelmat näyttäisivät kasautuvan varakkaampiin maihin, kuten Yhdysvaltoihin.
Kannabisriippuvuus on tulosten perusteella noin 22 miljoonalla ja opioidiriippuvuus 27 miljoonalla. Opioidiriippuvuus on viime vuosina yleistynyt varsinkin Yhdysvalloissa.

Päihteet aiheuttavat kärsimystä päihdeongelmaisille ja heidän lähipiirilleen, mutta ne ovat myös merkittävä sairauksien ja ennenaikaisten kuolemien aiheuttaja. Muun muassa onnettomuudet, itsemurhat, syövät, kirroosi sekä hepatiitti C -tartunnat ovat vahvasti kytköksissä päihteiden käyttöön.

Vuoden 1990 jälkeen päihdeongelmaisten määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti pääosin väestönkasvun ja väestön ikääntymisen seurauksena.

Global Burden of Disease on kansainvälinen jättihanke, joka kerää ja analysoi tietoja maailman kansojen sairauksista ja niiden syistä sekä niiden vaikutuksista terveyteen ja toimintakykyyn.

Tutkimustulokset julkaistiin Lancet Psychiatry -lehdessä ja niistä raportoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)