Verkkouutiset

New Yorkissa kaivetaan joukkohautoja

Maailmanlaajuisesti pahin koronaepidemiatilanne on tällä hetkellä New Yorkissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiirastorstaina 9. huhtikuuta julkaistuissa kuvissa näkyy, kuinka valkoisin suojapuvuin varustautuneet työntekijät laskevat puisia arkkuja joukkohautaan Hart Islandilla, jota on yli 150 vuoden ajan käytetty köyhäinhautaukseen, kertoo BBC.

Haudatut ovat koronaepidemian newyorkilaisuhreja, joilla ei ole tiedossa olevia omaisia tai varoja hautajaisin. Perinteisesti hautauksesta ovat vastanneet Rikers Islandin vangit, mutta nyt työmäärä on osoittautunut niin suureksi, että tehtävään on palkattu ulkopuoliset urakoitsijat.

New Yorkin osavaltion koronatilanne on nyt pahempi kuin yhdenkään toisen valtion maailmassa. New Yorkin osavaltiossa raportoitiin kiirastorstaina koronatapauksia olevan 159[nbsp]937, kun taas Espanjassa niitä on kirjattu 153[nbsp]000 ja Italiassa 143[nbsp]000.

New Yorkissa kuolonuhrien päivälukema oli keskiviikkona 799 ja kaikkiaan yhteensä 7000. Ylipäätään pandemian keskipiste on siirtynyt Yhdysvaltoihin, jossa on kirjattu 462[nbsp]000 koronatapausta ja lähes 16[nbsp]500 kuolemaa, kun maailmanlaajuisesti tapauksia on rekisteröity 1,6 miljoonaa ja kuolemia 95[nbsp]000.

Droonilla otetut kuvat ja videot kiertävät myös yhteisöpalvelu Twitterissä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)