Verkkouutiset

Neuvotteluissa eläkeputkesta ratkaisun hetki

Työmarkkinajärjestöjen näkemykset eläkeputken poiston hyvittämisestä ovat kaukana toisistaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työmarkkinakeskusjärjestöjen edustajat kokoontuvat tänään maanantaina kello 14. Järjestöt saattavat todeta silloin, ettei ratkaisua synny.

Verkkouutisten tietojen mukaan neuvotteluissa ei ole löytynyt ratkaisua siitä, miten eläkeputken poisto eli työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poisto korvattaisiin ikääntyneille työntekijöille.

Neuvotteluosapuolet ovat edelleen kaukana toisistaan. Verkkouutisten tietojen mukaan ratkaisu kiikastaa muutosturvasta, jota palkansaajajärjestöt vaativat hyvitykseksi eläkeputken poistosta.

Verkkouutiset kertoi jo eilen, että tilanne on jumissa eikä ratkaisua ole näköpiirissä.

Järjestöt ovat neuvotelleet yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamisesta vähintään 10[nbsp]000 työllisellä vuoden 2029 loppuun mennessä. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on asettanut neuvotteluiden takarajaksi marraskuun lopun eli aikaraja umpeutuu tänään.

Hallitus on ilmoittanut tekevänsä itse tarvittavat päätökset, mikäli työmarkkinajärjestöt eivät löydä sopua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)