Verkkouutiset

Neuvostoliitto kaavaili Lappiin sosialistista saamelaisvaltiota

Murmanskiin perustettiin 1950-luvulla lappalaisten vallankumouksellinen vapautusrintama.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

FT, tietokirjailija Pekka Iivari ja kirjailija-toimittaja Veikko Erkkilä ovat tehneet teoksen kylmän sodan ajan Lapista. Arkistolähteiden lisäksi aineistona on käytetty runsaasti haastatteluja.

Sodan jälkeen Suomen Lapin alue supistui alueluovutusten takia, lisäksi Suomi joutui myös myymään maata. Petsamon nikkelikaivos oli siirtynyt Neuvostoliitolle, mutta Jäniskosken voimalaitos oli edelleen Suomen puolella. Neuvostoliiton painostuksen edessä oli taivuttava ja Suomen oli myytävä vastoin tahtoaan Neuvostoliitolle 176 neliökilometrin suuruinen alue, sopimus solmittiin helmikuun alussa 1947.

Saamelaisten alue

Neuvostoliitossa syntyi 1950-luvulla utopistinen ajatus perustaa saamelaisalueille Samojedien neuvostotasavalta, sotilaallista operaatiota ei sentään suunniteltu, vaan uskomuksena oli saamelaisten myötämielisyys Neuvostoliittoa kohtaan. Murmanskiin jopa perustettiin vuonna 1952 lappalaisten vallankumouksellinen vapautusrintama. Hanke supistui kuitenkin vain lentolehtisten levittämiseen lappalaisalueille ja joihinkin Neuvostoliitossa järjestettyihin kongresseihin.

Kirjassa tuodaan esille Kekkosen suunnitelmat 1960-luvun lopulla vaihtaa Lapin pohjoisosa Viipuriin. Ainakin huhut levisivät muun muassa Enontekiölle, jossa monet pohtivat tulevaisuuttaan eli käytännössä ratkaisua jäädäkö vai lähteä.  Poromies Jouni Eira muisteli isänsä ajatelleen: ”poronhoito ja elämä jatkuu meillä pääosin entisellään, vaikka kuuluisimme Neuvostoliittoon”. Maavaihtokauppa ei loppujen lopuksi onnistunut, koska Neuvostoliitto piti sitä liian suurena kansainvälispoliittisena riskinä.

Säteilyä idästä

Neuvostoliitto teki paljon ydinkokeita pohjoisessa, Novaja Zemljan saarilla. Esimerkiksi vuonna 1961 saarilla räjäytetty vetypommi ”Tsar Bomba” oli 4[nbsp]000 kertaa suurempi kuin Hiroshimaan pudotettu ydinpommi. Ulkopoliittista syistä johtuen Suomessa ei itänaapurin ydinkokeista ja ennen kaikkea niiden seurauksista pohjoisille alueille puhuttu niin laajasti kuin Ruotsissa tai Norjassa.

Suomessa kuitenkin seurattiin tilannetta, jo vuonna 1959 viranomaiset olivat havainneet, että pohjoisessa Lapissa radioaktiivinen säteily oli huomattavasti korkeampaa kuin etelämpänä. Hetkittäin säteilyarvot nousivat jopa tuhatkertaisiksi. Radioaktiivisten laskeumien vaikutuksia alettiin tutkia Lapin asukkaiden keskuudessa säännöllisesti vuodesta 1960 lähtien. Saamelaiset suhtautuivat mittauksiin myönteisesti, kovimmat poromiehet jopa kilpailivat siitä, kenellä oli korkein cesium 137  -lukema.

Lapin koskemattomuus

Lapin sotilaallisen koskemattomuuden varmistaminen oli kirjan tekijöiden mukaan Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon suurimpia ongelmia 1960-luvun alussa. Käytännössä alue oli kokonaan vailla ilmapuolustusta, joten neuvostokoneita lensi 1950- ja 1960-luvulla usein Lapin ilmatilassa. Teoksessa mainitaan, että pelkästään huhtikuussa 1963 Kuhmon kohdalla oli kolme ilmatilan loukkausta.

Lisäksi Yhdysvaltojen Norjasta lähteneet U-2-vakoilukoneet lensivät Suomen ilmatilan yli matkalla Neuvostoliiton alueelle. Suomalaiset tutkat tietenkin näkivät koneet, mutta torjuntahävittäjien puuttuessa sillä ei ollut mitään merkitystä. Neuvostoliitto oli myös tietoinen tilanteesta. Sen intresseissä oli Suomen ja erityisesti Lapin ilmapuolustuksen kehittäminen erityisesti kevään 1960 jälkeen, jolloin U-2 -kone ammuttiin alas syvällä Neuvostoliiton ilmatilassa.

Selkeä parannus tilanteeseen oli Lapin lennoston perustaminen vuonna 1973. Neuvostoliitosta ostettiin MIG– ja Ruotsista Draken-hävittäjiä.  Myöhemmin hankittiin myös neuvostoliittolaisia ilmatorjuntaohjuksia.

Ruotsissa Suomen Lapin tilanne nähtiin ongelmallisena. Esimerkiksi Ruotsin puolustusvoimien komentaja Carl Eric Almgren sanoi vuonna 1969 Suomen kuuluvan Neuvostoliiton puolustusalueeseen. Konfliktitilanteessa Neuvostoliiton arveltiin käyttävän Lapin aluetta hyökkäyksessä NATO:a vastaan Pohjois-Norjassa. Sen sijaan Natolla ei ollut tarvetta tunkeutua Lappiin, tosin Suomen alueella mahdollisesti olleita neuvostovarustuksia olisi pommitettu.

Inarin ohjus

Tammikuun alussa 1985 Inarijärveen putosi neuvostoliittolainen risteilyohjus. Norjan ilmavalvonta oli seurannut ohjuksen lentoa ja julkaisi tiedon sen tuhoutumisesta Lapissa. Tilanne yllätti täysin Suomen poliittisen johdon ja ratkaisuksi valittiin äärimmäinen vaiteliaisuus, mikä johti erilaisten huhujen leviämiseen. Kaikeksi onneksi Neuvostoliitto esitti nopeasti pahoittelunsa tapahtuneesta Suomelle ja Norjalle. Maailmalla neuvosto-ohjuksen nostamisoperaatio oli suuri uutinen, Inariin saapui paljon ulkomaisia toimittajia.

Matkailun edistämiskeskus järjesti paikalle myös joulupukin, joka herätti etenkin viranomaisten taholta voimakasta paheksuntaa. Ulkoministeri Paavo Väyrynen tuomitsi tempauksen mauttomaksi. Romuttunut ohjus paljastui aseettomaksi harjoitusmaaliksi, joka oli sotaharjoituksissa harhautunut Suomeen.

JARKKO KEMPPI

Veikko Erkkilä & Pekka Iivari: Kylmää sotaa Lapissa. Vaiettujen tapahtumien todistajat. 404 sivua. Kustannusosakeyhtiö Otava.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)