Verkkouutiset

Neljä ammuttiin Pohjois-Korean rajalle

Kommunistimaan hallinto on pyrkinyt estämään loikkauksia väkivalloin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean rajavartijoiden kerrotaan tulittaneen Jalujoen yli Kiinaan pyrkinyttä viiden hengen ryhmää.

DailyNK-julkaisun mukaan joukkoa johti nainen, joka oli aiemminkin salakuljettanut loikkareita rajan yli. Naisen kerrotaan olevan naimisissa rajavartioston poliittisen upseerin kanssa Ryanggangin maakunnassa.

Nainen vei henkilöt syyskuun alussa operaatioon osallistuneelle rajavartijalle, joka lähti kuljettamaan ryhmää joen yli. Pakenijat kahlasivat polviaan myöten Jalujoessa, kun viranomaiset avasivat yllättäen tulen. Neljä henkilöä kuoli välittömästi, mutta yhden arvellaan pääseen Kiinan puolelle pakoon.

Loikkauksia järjestänyt nainen ja hänen aviomiehensä pidätettiin. He ovat viettäneet viimeiset kaksi kuukautta Pohjois-Korean turvallisuuspalvelun kuulustelussa.

DailyNK:n lähteiden mukaan paikalliset ovat hämmästelleet viranomaisten säälimättömiä otteita. Ryhmän lopullisena määränpäänä oli Etelä-Korea, mikä nähdään erityisen tuomittavana.

– Pohjois-Korean johto on pyrkinyt ehkäisemään rajanylityksiä antamalla rajavartijoille luvan ampua loikkareita, lähde kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)