Verkkouutiset

Navalnyi-kuohunta kertoo muutoksesta – Professorilta varoitus Vladimir Putinille

Vladimir Gelmanin mukaan turvallisuuskoneistolla on yhä enemmän valtaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin vankeustuomio tiistaina illalla sai  venäläiset jälleen kaduille. Kuten kahden edellisen viikonlopun mielenosoituksissa, vastasivat viranomaiset jälleen voimalla. Mediatietojen mukaan noin 1[nbsp]400 ihmistä on pidätetty. Pidätyksiä on tehty pääosin mielenosoitusten keskuksissa Moskovassa ja Pietarissa, ja poliisi on sulkenut osia kaupungeista.

Pietarin Eurooppalaisen yliopiston ja Helsingin yliopiston Aleksanteri instituutin politiikan tutkija, professori Vladimir Gelman näkee mielenosoituksissa ja Navalnyin tapauksen aiheuttamassa kuohunnassa merkin muutoksesta Venäjän hallinnon voimasuhteissa. Hän nostaa esiin julkisuudessa vähemmälle huomiolle jääneen seikan.

Gelmanin mukaan viime viikkojen tapahtumien keskeinen tapahtuma Venäjän poliittiselle johdolle ei ole Navalnyin paluu Venäjälle ja sitä seuranneet rikossyytteet, tarina presidentti Vladimir Putinin ”palatsista” tai edes protestiaalto. Professori kiinnittää huomionsa turvallisuuskoneiston asemaan.

– Kremlin on tukeuduttava nyt enemmän kuin koskaan turvallisuuskoneistoon – ei hallinnon oikeutuksen lisänä, vaan sen korvikkeena, Vladimir Gelman avaa Facebook-päivityksessään.

– Mitä enemmän hallinto joutuu tukeutumaan vain turvallisuuskoneistoon, sitä enemmän se innostaa turvallisuuskoneistoa hankkiutumaan eroon heikkenevästä poliittisesta johdosta ja hallitsemaan itsenäisesti, hän jatkaa.

Gelman korostaa, ettei hän tarkoita, että vallankaappaus on nyt alkamassa. Hän muistuttaa autokraattisten johtajien hallitsevan tällaisia riskejä eri tavoin. Professorilla on kuitenkin pahaenteinen varoitus Venäjän presidentille.

– Mutta jos olisi Putin, ryhtyisin varmuuden vuoksi henkilöstön vaihdoksiin heti huomenna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)