Verkkouutiset

Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen. LEHTIKUVA/KIMMO MÄNTYLÄ

Naton ex-pääsihteeri Ylelle Suomesta ja Ruotsista: Voisitte olla jäseniä jo seuraavana päivänä

Anders Fogh Rasmussenin mukaan Naton ovet pysyvät auki, eikä Vladimir Putinia haluta ovimieheksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Jokaisella Euroopan valtiolla on oikeus itse päättää turvallisuusratkaisuistaan ja liittoutumisistaan, toteaa Anders Fogh Rasmussen Ylen uutisille.

Venäjä on toiminut viime vuosina niin, että esimerkiksi Georgian ja Ukrainan Nato-jäsenyys on pahoin hiekoitettu. Venäjä valtasi Krimin Ukrainalta laittomasti noin kahdeksan vuotta sitten ja tuki sodassa vuonna 2008 Georgiasta irti haluavia Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa.

– (Vladimir) Putin on lietsonut nuo jäätyneet konfliktit lähialueillaan, estääkseen Georgian ja Ukrainan jäsenyyden Natossa ja EU:ssa. Hän tietää, että kumpikaan järjestö ei ota mielellään jäseniksi maita, joiden mukana tulisi rajariitoja.

Jos Suomessa tai Ruotsissa päädyttäisiin Nato-jäsenyyden kannalle, sotilasliittoon liittyminen olisi Rasmussenin mukaan Natolle lähes läpihuutojuttu.

Tietä tasoittaa Suomen ja Ruotsin läheinen Nato-kumppanuus. Rasmussenin mielestä maat ovat jopa sotilasliiton läheisimmät kumppanimaat.

– Jos Suomi ja Ruotsi hakisivat jäsenyyttä, me voisimme päättää siitä yhdessä yössä. Te voisitte olla jäseniä jo seuraavana päivänä, koska täytätte kaikki tarvittavat jäsenyyskriteerit, hän sanoo Ylelle.

Rasmussen myös arvioi, että Suomen ja Ruotsin Nato-innon kasvaminen on yksi Putinia hidastavista seikoista. Pääsihteerin mukaan Putinia voi jarruttaa tämän lisäksi myös se, että hyökkääminen tietäisi Venäjälle länneltä tuntuvia talouspakotteita sekä asetoimituksia Ukrainalle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)