Verkkouutiset

Naton pääsihteeri: Venäjä hamuaa uutta etupiiriä

Läntisen puolustusliiton on Jens Stoltenbergin mukaan varauduttava tilanteen kärjistymiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän naapurimaitaan vastaan kohdistama aggressio saattaa Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan johtaa uuteen kylmään sotaan. Venäjä pyrkii hänen mukaansa pystyttämään itselleen etupiirin tavalla, joka edellyttää vastatoimia läntiseltä puolustusliitolta.

– Me emme halua uutta kylmää sotaa, me emme halua uutta kilpavarustelua, mutta samaan aikaan meidän on pidettävä huoli siitä, että mukaudumme maailman muutokseen. Olemme siis vastaamassa siihen, mitä Venäjä tekee, pääsihteeri Stoltenberg sanoo brittilehti The Telegraphille antamassaan haastattelussa.

Nykytilanne poikkeaa Stoltenbergin mukaan toista maailmansotaa seuranneesta kylmän sodan kaudesta muun muassa siinä, että vastaavaa jyrkkää ideologista blokkijakoa ei enää ole.

– Näemme kuitenkin Venäjän, joka on vastuussa aggressiivisista toimista naapureitaan kohtaan – Venäjän, joka pyrkii palauttamaan itselleen jonkinlaisen etupiirin, hän toteaa.

– Juuri siksi olemme parhaillaan toteuttamassa suurinta yhteisen puolustuksemme vahvistamishanketta sitten kylmän sodan päättymisen. Leikattuaan vuosien ajan puolustusmäärärahojaan kaikki Nato-liittolaiset lisäävät nyt sotilasmenojaan, ja olemme modernisoimassa asevoimiemme. Nato siis reagoi puolustuksellisesti ja [uhkaan] suhteutetusti, Stoltenberg painottaa.

Venäjältä vaaditaan vastauksia

Venäjän keskeistä oppositiojohtajaa Aleksei Navalnyita vastaan elokuussa tehty novitšok-hermomyrkkyisku on Stoltenbergin mielestä jatkoa Aleksandr Litvinenkon murhalle Lontoossa ja Sergei Skripalin ja tämän tyttären myrkytysyritykselle Salisburyssa.

– Miten tällaista voi tapahtua ja kuinka joudumme yhä uudelleen näkemään, että Venäjän oppositiojohtajia vastaan hyökätään, heidän henkeään uhataan ja jotkut heistä todella tapetaan, hän kysyy.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme nähneet myrkkyä käytettävän Venäjän hallintoa vastustavia ihmisiä vastaan. Se tekee tästä tapauksesta sitäkin vakavamman, hän toteaa.

Venäjältä vaaditaankin hänen mukaansa nyt vastauksia äärimmäisen vakaviin kysymyksiin.

– Nato on rakennettu yhteisille arvoille, joihin sisältyvät oikeusvaltioperiaate ja perustavanlaatuisten demokraattisten oikeuksien kunnioittaminen. Siksi kohdistamme edelleen Venäjälle vaatimuksia ja viestitämme erittäin selvästi, että oppositiopoliitikoilla on oltava mahdollisuus kritisoida vallitsevaa hallintoa ja että heidän on oltava turvassa, Stoltenberg korostaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)