Kirjoittaja kysyy, onko Nato-keskustelulle enää mitään syytä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Eero Iloniemi: Naton aika on ohi

Tuskin millään muulla maalla on ollut ulkopoliittisena kulmakivenään päättämättömyys.

Kansallinen Nato-keskustelu ryöpsähti uudelleen käyntiin, kun Ruotsin valtiopäivät hyväksyi niin kutsutun Nato-option viime joulukuussa. Puolustusministeri Antti Kaikkonen kiirehti heti kommentoimaan, ettei Ruotsin päätöksellä ole juuri mitään merkitystä. Näinhän Nato-keskustelu menee, ministerit kommentoivat ”merkityksettömiä” seikkoja.

Suomen Nato-keskustelu viettää tänä vuonna 30-vuotismerkkipäiviä. Mitään tarkkaa päivämäärää Nato-keskustelun alulle ei tietenkään ole, mutta joskus 1991 se alkoi. Tuon jälkeen Saksa on yhdistynyt, Suomi on liittynyt EU:n jäseneksi, entiset Varsovan liiton maat ovat liittyneet Natoon ja niin ovat muutamat entiset neuvostotasavallatkin. Kiina on noussut alueellisesta vallasta maailmanvallaksi, jonka talous ohittanee Yhdysvaltain talouden vielä tällä vuosikymmenellä ja EU suurista puheista huolimatta ajautunut maailmanpolitiikan jos ei nyt marginaaliin, niin ainakin sivuraiteelle, jota Britannian ero EU:sta alleviivaa.

Jokaisen edellä kuvatuista tapahtumista luulisi olevan itsessään merkittävä vaikuttaja Suomen geopoliittiseen asemaan, yhdessä ne muodostavat kokonaan toisenlaisen maailman verrattuna Nato-keskustelun alkuajoille. Ja niiden vaikutus Suomen Nato-keskusteluun on ollut lähes olematon.

Ennen kuin järjestämme Nato-keskustelun 30-vuotisjuhlaseminaarin, on hyvä kysyä mitä arvoa on ulkopoliittisella keskustelulla, joka on pyörinyt kehää 30 vuotta. Eivätkö nuo vuosikymmenet jo todista, että mitään keskusteltavaa ei ole. Toki suomalainen Nato-debatti on siinä mielessä ainutlaatuinen ja jopa historiallinen, että tuskin millään muulla maalla on ollut ulkopoliittisena kulmakivenään päättämättömyys.

Onko keskustelulle enää siis mitään syytä? Yksi merkittävä piirre keskustelussa, tai tarkemmin sen umpikujassa on ollut se, että jäsenyyden kannattajat puhuvat siitä ulkopoliittisena kysymyksenä ja vastustajat sotilaspoliittisena.

Lienee kiistatta totta, että rauhan aikana Nato-jäsenyys toisi Suomelle lisää turvaa, koska kynnys konfliktiin kasvaisi. Tähän jäsenyyden kannattajat sitten päättelyketjunsa pysäyttävätkin. Ikään kuin sotilasliitto ei olisi sotaa varten.

Jäsenyyden vastustajat taas aloittavat tästä. Mitä sitten, jos sota tulisi. Olisiko Suomen edun mukaista, että maaperäämme käytettäisiin suurvaltojen taistelukenttänä? Lienee selvää, että vaikka Nato olisi valmis tukemaan Suomea sotatoimin, noita sotatoimia ei ulotettaisi Venäjän puolelle ydinsodan pelossa. Eli niin Venäjän kuin Naton pommit putoaisivat Suomeen. Suomi kokisi Ben Tren kohtalon: ”meidän oli tuhottava kylä pelastaaksemme sen kommunisteilta”, totesi työhönsä tyytyväinen amerikkalaisupseeri Vietnamissa.

Naton kannattajat puoltavat sotilasliittoa koska eivät usko sotaan, kun taas Naton vastustajat vieroksuvat sotilasliittoa, koska pelkäävät sotaa. Ei ihme, että keskustelu junnaa paikallaan.

Eero Iloniemi

Eero Iloniemi

Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhdekonsultti ja politiikan tarkkailija.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt