Verkkouutiset

Nämä viisi kaupunkia ovat asuntosijoittajalle herkkua

Asuntomarkkinoilla on merkittäviä alueellisia ja kaupunginosakohtaisia eroja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Vuokranantajien Pellervon taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan yksityiselle asuntosijoittajalle houkuttelevimmat kaupungit ovat Kuopio, Turku, Oulu, Tampere ja Rovaniemi.

Asuntosijoittaminen tuotto koostuu kuukausittaisen rahavirran lisäksi mahdollisesta arvonnoususta pitkällä aikavälillä. Sijoittajan ei kuitenkaan Vuokranantajien mukaan kannata tuijottaa pelkästään näihin kahteen seikkaan, sillä kaupunkien erityispiirteillä on suuri vaikutus tuottoon.

Vuokratuotto on pitkällä aikavälillä pysynyt käytännössä samana noin 3,5 prosentissa, mutta asuntomarkinoilla merkittäviä alueellisia ja kaupunginosakohtaisia eroja. Vuokranantajien mukaan asuntosijoittajan kannattaa tutustua kaupunkien kehitysnäkymiin huolellisesti ja ennakoida niitä.

– Näyttää siltä, että suuret kaupunkikeskukset pääkaupunkiseudun ulkopuolella ovat nostaneet vetovoimaansa, kertoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva tiedotteessa.

PTT:n tutkimuksessa ennustetaan korkojen nousevan vuoteen 2022 mennessä noin 2 prosenttiin. Korkotaso ja sen muutokset pitääkin Koro-Kanervan mukaan huomioida asuntosijoittamisessa tarkasti.

– Positiivinen kassavirta suojaa korkojen nousulta, mutta kiinteä korko on myös selvittämisen arvoinen vaihtoehto. Historiatiedon valossa mahdollisimman lyhyeen euriboriin sidottu korko kuitenkin on ollut edullisin vaihtoehto, hän kertoo.

Asuntosijoittamisen kannattavuuteen kohdistuu hänen mukaansa lähitulevaisuudessa kuitenkin haasteita. Uusia asuntoja on viime vuosina rakennettu runsaasti, ja tarjonnan kasvu näkyy vuokrien kehityksessä. Samaan aikaan uumoillaan korkojen, ylläpito- ja korjauskulujen nousua.

– Jos yksityisten vuokranantajien kiinnostus sijoittaa asuntoihin laskee, asuntojen rakentaminen hidastuu ja tarjonta ei kasva. Pitäisikin miettiä keinoja, joilla yksityiset vuokranantajat saadaan pidettyä ostolaidalla, jotta asuntoja saadaan vuokramarkkinoille kasvavaa kysyntää vastaavasti, Koro-Kanerva arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)